Suosittu valmentaja Jyri Malmströn muuttaa ainakin toistaiseksi Suomeen.
Suosittu valmentaja Jyri Malmströn muuttaa ainakin toistaiseksi Suomeen.Kuva: Terhi Paavola

Jykke Malmström palaa Suomeen

20 vuotta sitten Ruotsiin kilpailuiden ja hyvien hevosten perässä muuttanut kouluratsastaja, valmentaja ja oriidenkouluttaja Jyri Malmström palaa toukokuun lopussa Suomeen.

Malmström muuttaa Vihti Dressage Centeriin ja tuo mukanaan 4 omaa hevostaan. Hän vuokraa Suoemssa 10 hevosen tallia, joten tilaa on myös ratsutettaville.

”Ei tässä iässä nyt halua hevosta, jonka selkään mennään ihan ensimmäistä kertaa, mutta ratsastan kyllä myös nuoria hevosia”, Malmström kertoo.

Tarkoitus on olla Suomessa ainakin kesän loppuun, ja sitten päättää asiasta uudelleen.

”Todennäköisesti tämä on tilapäistä. Mutta kyllä ajatuksenani on ollut, että joskus vielyä palaan Suomeen”, Malmström kertoo.

Päätös tuli tehtyä koronan myötä. Malmström on käynyt kahden viikon välein valmentamassa Helsingissä, Tampereella, Porissa, Raumalla ja Turussa. Kun matkustaminen ei enää onnistunut, Malmström päätti tulla toistaiseksi kokonaan Suomeen. Valmennukset jatkuvat aiemmissa paikoissa ja tietenkin myös Vihdissä.

”On kiva tilanne, kun on paljon oppilaita, jotka ovat käyneet valmennuksissani iät ja ajat, vaikka hevoset ovat vaihtuneet”, Malmström sanoo.

Kouluratsastuksen taso Suomessa on noussut paljon 20 vuoden takaisesta.

”Silloin oppilaat olivat ehkä helpon A:n tasolla, nyt monet tekevät jo vähän GP:nkin asioita”, Malmströn myhäilee.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi