Joukkueen tähti oli odotetusti nollaradan tehnyt Juulia Jyläs hevosellaan Finishing Touch Wareslage. 

“Tehtiin, mikä voidaan tehdä. Oli ihan hauskaa, ja tämä antaa hyvää mieltä”, Jyläs totesi.

“Henkilökohtaisesti tavoitteena oli EM-kvaali, ja sen saimme. Se ei tarkoita, että olisimme varmasti sisällä EM:issä, mutta tämä antaa rauhaa”, Jyläs sanoo.

Tanskan kilpailu oli hänelle muutenkin menestyksekäs, sillä perjantaina Courage T Z oli kymmenes 150-luokassa.

Sunnuntaina ratsastajalla on edessä vielä GP Finin kanssa.

Suomen joukkueen muista ratsastajista Jenny Heinekamp hyppäsi hevosensa Kebapin ensimmäisen 150-luokan tuloksella 9 virhepistettä. Jasmin Ranta-aho taas teki oman elämänsä ja hevosensa elämän toisen 150-luokan 10 virhepisteellä. Sebastian Numminen ja Gurra Hop eivät onnistuneet, vaan virhepisteitä tuli 17. Suomen joukkue jäi sijalle 12. kilpailussa, johon osallistui  13 joukkuetta.

“Nuori tiimi, kaksi ensikertalaista. Hevosissa oli tosi kivaa laatua ja ratsastajat ratsastivat hyvin. Tästä voidaan saada varteenotettava joukkue. Näyttää aika kivalta”, Jyläs myhäili.  “Jennyltä vähän karkasi mopo käsistä loppua kohti, ja hevonen tuli vahvaksi. Jasminilla oli kylmäpäinen ratsastus, pudotukset olivat vain kokemattomuutta.”

 

Ranta-Aho kertoi olevansa ihan tyytyväinen. Mutta ei täysin.

“Hevonen yritti hypätä nollarataa, mutta ratsastaja teki kaksi virhettä”, Ranta-Aho summaa.

Hevonen tuli kahden kuukauden kisatauolta, joka johtui kilpailuohjelmasta ja myös siitä, että hevosella on käynyt ostajaehdokkaita.

“Mutta toivottavasti se on mulla vielä jonkin aikaa”, Ranta-Aho sanoo ja kertoo harkitsevansa myös Suomen NC-kilpailuun tulemista.

“Riippuu siitäkin, pyydetäänkö. Periaatteessa se on mahdollista, kaikki on auki”, Ranta-Aho sanoo.

 

Myös Suomen koulujoukkue esiintyi Tanskassa, ollen 4/5. Paras oli tuloksen 71.739 ratsastanut Henri Ruoste hevosellaan Rossetti, joka oli luokan 7. paras. Mikaela Soratie ratsasti Dacorilla prosentit 65.304, jolla oli luokan 17. Mikaela Fabricius-Bjerre ratsasti Skovlunds Gamin G:llä 68.304 prosenttia ja sijalle 12.
12

Koulutulokset täällä. Estetulokset täällä.