Hevosurheilun Ratsastuksen kansikuvatyttö on Kristiina Purdy, joka on siirtynyt maastoradoilta valkoiseen ruutuun ja pieneläinhoitajan työstä ratsastusvalmentajaksi.

Purdyn elämän ensimmäinen tärkeä hevonen oli 24-vuotias suomenhevostamma Leimu. Sillä Purdy ratsasti, niin kuin kultaisella 80-luvulla vielä monessa paikkaa ratsastettiin. Leimu otettiin kiinni leipäpalan avulla, sitten ratsastettiin käynnissä pellon toiseen päähän ja sieltä hevonen ryösti kotiin päin laukkaa.

”Ja kun se siirtyi raviin, tulin aina tonttiin. Sitten otimme sen leipäkannikalla uudelleen kiinni ja menimme uudelleen. Sata tippumista tuli täyteen heti sen yhden kesän aikana”, Purdy muistelee.

Siitä sitten mentiin hevonen hevoselta eteenpäin. Ensin kenttäkilpailussa, nyt muutaman vuoden ajan kouluratsastuksessa.

Tärkein syy lajin vaihtoon oli ehkä se, että kouluratsastuksessa ratsastajan vaikutus on Purdyn mielestä suurin. Hän tekee hevosensa, usein aika edullisestakin aihiosta, ja jokainen askel on hänen ratsastamansa. Esteratsastuksessa yksi puomi tulee todella helposti, ja hevosen hinnalla on tässä usein iso osuus.

”Eikä estekisoihin mulla ole tarpeeksi Dyonia ja riittävän kiiltävää autoa”, Purdy lohkaisee.

 

Kakkosjutussa tavataan toinen entinen kenttäratsastaja, Maija Yli-Huhtala. Kuukauden Suomessa kasvatettu on nimittäin Birchcape’s Wonderland, Yli-Huhtalan lahjakas kimo.

Sari Koivuniemen kasvattama tamma ihastutti jo ensimmäisessä ja samalla viimeiseksi jääneessä irtohypytyksessä. Se oli hyvin suoraviivainen. Jopa niin suoraviivainen, että kun kuja loppui, se hyppäsi aina vielä aidan yli ja kentältä pois.

”Ei me sitä kovin montaa kertaa jaksettua hakea tallin takaa, joten lopetettiin siihen”, Yli-Huhtala muistelee.

 

Takasivun jutussa tutustutaan Elina Wittin  ja Jari Ruuskasen ratsuun Windsor V. Uutispuolella taas ihmetellään suomenhevosmestaruuksien osallistujakatoa ja kuullaan Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpään tarkempi selvitys siitä, miten tammapalkkiot jaetaan lämminveriratsuille.