KenttäSM ratkesi niin, että Tuija Rosenqvist piti johtosijan loppuun asti.

Senioreiden SM-kisa kultamitalin osalta ratkesi jo maasto-osuuden alkuun, sillä Rosenqvist ratsasti sääntöjen mukaan ensimmäisenä mestaruushevosellaan Narvikilla. Toisella hevosellaan FF Pacemakerilla hän lähti radalle viimeisenä, mutta ei tällä hevosella osallistunut SM-kisaan.

“Maasto tuntui meille sopivalta ja ori oli ihan huippuvireessä”, Rosenqvist iloitsi,  matkalla viralliseen doping-testiin.

Hän iloitsee siitä, että ori on ryhtynyt tiimityöskentelijäksi.

“Musta tuntuu, ettei tällä hetkellä ole olemassa etäisyyttä mitä se ei mulle maastoesteellä hoitaisi!”

Hän toteutti edellisiltana hevosenhellittelysuunnitelmansa ja vei Narvikin polskimaan metsälampeen. Tänä aamuna, ennen suoritusta, ratsukko otti virvoittavat pulikoinnit varmuuden vuoksi vielä uudestaan.

Hopealle kiri uusi nimi Juho Lähteenmaa hevosella Rumba III.

Lähteenmaa käveli radat ja keskusteli taktiikoista ja reittivaihtoehdoista Rosenqvistin ja Karhapään kanssa, jotka ovat innoissaan siitä, että ollaan saatu uusi nimi 2* tasolle.

“Sitä en kyllä kysynyt Tuijalta, että miten voitan myös sinut, harmi!” Lähteenmaa veisteli.

Senioreiden mitalistit.

Hevonen Rumba on löytynyt Virosta.

“Rumba on tammamainen hyvässä mielessä ja ilmoittaa vähintään ilmeillään mistä tykkää ja mistä ei”, Lähteenmaa kuvailee. “Suora, rehti ja rehellinen hevonen.”

Lähteenmaa tähtää elämässään maksimissaan 2 tähteen. Enempään hänen mielestään ei ole rahkeita, jos ei sitten siirry kokonaan hevosalalle, ja se ei ole valtiotieteitä opiskelevan 24-vuotiaan suunnitelma.  “Aion pitää nämä kaksi asiaa selvästi erossa toisistaan”, hän naurahtaa.

Aki Karhapää otti Ibis-A:lla pronssin.

“Ei mitään ihmeellisyyksiä mun kohdalla”, hän analysoi SM-radan. “Veden alashypyssä Ibis ei ottanut tehtävää ihan niin hyvin kuin kaiken muun radalla, mutta kaikki näyttää hyvältä Strzegomin pitkään kahteen tähteen kesä-heinäkuun vaihteessa.”

Rosenqvist ja Karhapää osoittavat omalla esimerkillään että myös Suomesta käsin pystyy valmistautumaan 2 tähden tasolla.  Tallin hevoset ovat freesejä, kun niiden ei ole tarvinnut matkustaa ulkomailla pitkän maneesikauden jälkeen.

Aino Lavonen keskeytti kokeneella hevosellaan Escorialbluella. Siihen ei ollut erityisempää muuta syytä kuin ettähevonen ei tuntunut hyvältä.

Nuorissa kultamitalin vei myös avoimen yhden tähden voittanut Veera Manninen hevosella Colibri.

“Kauden ensimmäinen kilpailu tällä hevosella ja lähdin ihan vain tekemään hyvää suoritusta”, Manninen kertoi.  Manninen itse asiassa päätti osallistua mestaruuskisaan vasta perjantaina, koulukokeen jälkeen,   SM-kisaorganisaatiossa vaikuttavan Pirkko Herdin sitä häneltä kysyttyä.

Nuorten mitalistit Veera Manninen, Suvi Järvi ja Olivia Harakka.

“Päätin sitten tulla mukaan, kun pyydettiin, että saatiin mitaliluokka täyteen”, hän kertoi.

Mannisen tähtäimessä ovat junioreiden EM-kisat heinäkuussa Ranskan Fontainebleaussa.

Tulokset 

Klo 20.56 Korjattu tieto Virosta tuodun Rumba-tamman omistussuhteista. Tamma oli alussa osittain virolaisomistuksessa, mutta nyttemmin Lähteenmaat ovat lunastaneet sen kokonaisuudessaan itselleen.

Lisää teemasta: KenttäSM 2018