Sanna Siltakorpi on Hevosurheilun elokuun personal trainer. Kuvassa hän seuraa puhelimen sovellukselta kilpailun etenemistä.
Sanna Siltakorpi on Hevosurheilun elokuun personal trainer. Kuvassa hän seuraa puhelimen sovellukselta kilpailun etenemistä.Kuva: Miia Lahtinen

Kisareissut järjestykseen Sannan opeilla

Myönnettäköön, että tämän kertaisen Hevosurheilun personal trainerin, kenttäratsastaja Sanna Siltakorven, kilpailupäivät eivät ole täysin verrattavissa perusharrastajan kilpailuihin.

Siinä kun monelle suomalaiselle kilpailut ovat melkein kuin pieni juhla, Siltakorvelle ne ovat osa ammattia. Vain isoissa kilpailuissa ratsastetaan tosissaan ruusukkeista, Silloin mennään kolme päivää, ja jokainen osakoe vaikuttaa toiseen. Vaikeimpien luokkien hevosille kunto ja menohalut ovat kohdillaan. Ajatelkaa: Siltakorpi-Jankarin tallissa on yksi hevonen, joka ratsastetaan koulukoetta varten jopa viisi kertaa samana päivänä.

Lue tämä, ja monta muutta kiinnostavaa asiaa elokuun Persona trainer -liitteestä.

Ja sehän on vasta alku. Hevosurheilu kertoo viikonlopun kisakuulumiset tuoreeltaan maanantain RatsastusPlussassa, mutta tärkeimpiin hahmoihin palataan vielä lehdessä: tällä kertaa Stella Hagelstamiin ja hänen ainulaatuiseen New Hill Julitreaansa, Maria Pyyköseen ja hänen pitkäaikaiseen kumppaniinsa Zelleen sekä kylmähermoisuudellaan Laaksolla ihastuttaneeseen Henna Vahantilaan ja hänen luottoratsuunsa Zinoon.

Toimittaja Leena Alérini on itsekin lapsena leikkinyt takapihalla Kristina Armen, silloisen Jungfeldtin, Pokeria - nyt hän pääsi kirjoittamaan rotunsa legendasta historiaa havisevan, mutta elämältä tuoksuvan jutun rakastettuun suomenhevosratsusarjaan.

Pääuutinen miettii, olisiko GP-sarjalle tehtävä jotain ja takasivulle kysymme, miten tuomari suhtautuu kannusten nostamiseen kesken kilpailusuorituksen. Runkolehdestä löytyy myös mielenkiintoinen ja ykistyiskohtainen artikkeli siitä, kuinka koiran voi opettaa etsimään pudonneita hevosenkenkiä.

Tilaa Hevosurheilu tai hanki irtonumero!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi