Isokokoinen, mutta ketterä Jay Jay on tullut taloon pidemmäksi aikaa.
Isokokoinen, mutta ketterä Jay Jay on tullut taloon pidemmäksi aikaa.

Kontiolla uusi hevonen Jay Jay - pikkuvauva-arki jo muovautunut ratsastuksen ympärille

Anna-Julia Kontio on tehnyt määrätietoisen paluun urheiluun. Bonheidenin kahden tähden CSI-kisoissa  tuli nolla-nolla ja 9. sija 145-GP-luokassa.

Sijoitus LR-ranking-luokassa toi hyvän mielen ja 508 euroa palkintorahaakin.

Anna-Julia Kontiolla on uusi hevonen, BWP-ruuna Jay Jay van de Mottelhoeve (Faldiano - Thunder van de Zuuthoeve).  Se tuli hänelle viime keväänä ensin myyntiin pitkäaikaiselta ratsastajalta Vicky van de Poelilta, mutta hyvin nopeasti tuli selväksi, että tämä hevonen halutaan pitää itse.

"Ostettiin se sitten itselle eikä sitä ole tarkoitus myydä eteenpäin", Kontio kertoo.

Van de Poel on pariskunnan hyvä tuttu, mutta enemmän vaikutti se, että Jay Jayn isä Faldiano on Jens Vandenberkin ja Kontion oma jalostusori, joka asuu pariskunnan kotona. Vandeberk hyppäsi oriilla samassa GP-luokassa kuin Kontiokin, ratsukko sai perusradalta yhden aikavirheen.

"Nopeasti päästiin hyvään vauhtiin ja se tuntuu mun käteen tosi sopivalta. Vaikka se onkin iso hevonen, varmaan yli 175, se on kuitenkin tosi herkkä ja nopea. Se on sellainen, jolla on hyvä jatkaa näitä isoja luokkia, mennä kohti 155- ja 160-ratoja", Kontio kertoo Jay Jaysta.

Suunnitelmissa on kolmen tähden kisa Luxemburgissa kahden viikon kuluttua. "Siellä pääsen hyppäämään jo vähän isompaa. Tähän mennessä hevosen kanssa ei ole ollut mitään vaikeuksia tai haasteita. Toivon ja oletan, että se nostaa tästä vielä tasoaan."

Mitään erityistä suurta muutosta ei ole tarvittu, hevonen on hyvin ratsastettu. "Tietoisuus siitä, että tämä hevonen on jo hypännyt 155-luokkiakin, kertoo siitä tietysti paljon. En esimerkiksi juurikaan hyppää sillä kotona muuta kuin pieniä jumppatehtäviä.  Lähinnä meidän tekeminen on sitä samaa keskinäisen kommunikaation hiomista mitä hevosten kanssa aina."

Ensi vuosi on MM-vuosi. Kontio ei ole miettinyt asiaa tarkemmin. "Mikä vain on mahdollista", hän tyytyy sanomaan.

"Mutta kyllä mä uskon tähän hevoseen."

Bonheidenissa starttasi myös Emma Tallbergilta myynnissä oleva Dobbelt Quidam. Se hyppäsi sunnuntain 145-luokan yhdellä pudotuksella perusradalla.

Hevonen on hyvä, mutta vastaavien hevosten tarjonta tuolla päin Eurooppaa sen verran suurta, että myymiseen on paneuduttava. "On kuitenkin löydettävä oikea ratsastaja, oikea valmentaja, saada kaikki palaset kohdalleen."

Kontion vauva on nyt puolivuotias. Ratsastuksessa ja kisamatkoilla Jensin vanhemmat ovat korvaamattomana lastenhoitoapuna.

"Ratsastan tällä hetkellä kotona 3-5 hevosta päivittäin", Kontio kertoo. Hän on hyvin suunnitelmallinen ja järjestelmällinen äiti. "Tykkään tehdä kulloisenkin homman kunnolla alusta loppuun ja pystyä keskittymään siihen."

Se onnistuu, kun vauvalla on tarkat rutiinit.

"Joka päivä aika kellontarkkaan iltaseitsemältä nukkumaan, jolloin kuuden aikaan aletaan jo valmistella niitä yöunia, ja kuuden-puoliseitsemän aikaan aamuherätys", Kontio toteaa. Toimivat ja tarkat rutiinit ovat hevosten kanssa tekemisen elinehto, mutta Kontio on vakuuttunut rutiinien hyvästä vaikutuksesta myös pieneen ihmiseen. "Kun ne ovat aina samat, vauva tottuu niihin, rupeaa suorastaan vaatimaan niitä,  eikä sen asian kanssa tarvitse enää sen enempää hätäillä."

Lauantain 145-luokan tulokset täällä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi