Anna-Julia Kontio ja Callas AH Z.
Anna-Julia Kontio ja Callas AH Z.Kuva: Leena Alérini

Kontion varma paluu - sijalle 145-LR-luokassa

Anna-Julia Kontio palasi satulaan kansainväliselle tasolle vauvaloman jälkeen ja oli tietysti heti kuin kotonaan.

Kontio sijoittui 50 ratsukon luokassa sijalle 10. Belgiassa 2 tähden tasolla.

"Totta kai lähdin hakemaan puhdasta rataa, kuten aina, ja ihan kilpailumielellä mukaan, vaikka tässä pienen tauon jälkeen hakeekin vielä rytmiä. Callas toimi hyvin!" Kontio summaa.

Myös hevonen on ollut pienellä tauolla, sillä se kilpaili viimeksi kansainvälisellä tasolla helmikuun alussa Kontion puolison Jens Vandenberkin kanssa.

Kontio kertoo, että hän lähti uusintaan kääntämällä lyhyet tiet, mutta ei kuitenkaan vielä ratsastanut aivan voittomielellä.

"Mutta hyvää harjoitusta tulevaisuuteen", hän kertoo.

Jatkoa hän suunnittelee kilpailu kerrallaan. Koronan takia ratsastuksen kisakalenterikin on vielä melko avoin, ja muutoksia voi tulla.

"Olisi kuitenkin kiva nostaa Callas nyt isompiin luokkiin, ainakin 3 tähden tasolle, ja ehkä tehdä jokin isompikin kilpailu. Hyvillä mielin katsotaan tulevaisuuteen", Kontio sanoo.

Luokan tulokset täällä.

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi