Arvi "Korumies" Martikainen ratsasti tänään Suomen mestariksi.
Arvi "Korumies" Martikainen ratsasti tänään Suomen mestariksi.Kuva: Heidi Lammi

Korumies Arvi kenttäkilpailun Suomen mestariksi

Korumies Arvina tunnettu Arvi Martikainen, 16,  on tuore junioreiden Suomen mestari kenttäkilpailussa.

Nopean nousun ikäluokan huipulle tehnyt ratsastaja kiittää kultamitalista tietenkin hevosta, KWPN-tamma I. Termietä (Den Ham Blue R - Voltaire) eli Sessaa, valmentajiansa Elmo JankariaSanna Siltakorpea ja Siiri Kyröä.  Myös aiempi valmentaja Veera Ihatsu saa kiitokset. Mutta aivan erityisesti hän kiittää henkistä valmentajaansa Sanna Ekiä, joka osaa valaa oppilaaseensa itseluottamusta silloin, kun sitä kaikkein eniten tarvitaan.

"Sanna saa mut sellaiseen mielentilaan, että keskityn omaan tekemiseeni", Martikainen kertoo.

Lempäälän SM:issä se tarkoitti soittoa valmentajalle aina vähän ennen lähtemistä radalle, sillä uskonpuute uhkasi aika ajoin, etenkin siinä vaiheessa kun mitali alkoi näyttää jo hyvin mahdolliselta. Sillä Martikainen oli lähtenyt näihin kisoihin ilman mitään odotuksia,  lähinnä hakemaan kokemusta.

"Ratsastus on ihan älyttömästi henkinen asia", Martikainen näkee. "Siksi mä sanon hevosellekin ennen suoritusta, että ei hätää, me selvitetään tää homma yhdessä!"

Pelkkiä kiitoksia Martikainen ei tyydy jakamaan.  Hän lähettää terveiset myös sille henkilölle koulussa, jolle hän oli "vain pullea poika, jonka tekemiset nauratti, ja josta ei tuu mitään kuitenkaan".

"Ja näitä henkilöitä oli monta", Martikainen kuittaa.

"Mä olen Suomen mestari 2021, koska mä uskon itseeni!" hän toteaa nyt.

Miten se meni? Koulukokeen jälkeen Martikainen oli kakkosena Anselmi Laihon ja Krogårdens Tenorin jälkeen. Rataesteillä hän sai pudotuksen, menetti molemmat jalustimet, mutta ratsasti ilman niitä keskittyneesti maaliin. Johtoon siirtyi tässä vaiheessa Peppi Salo Lester van't Laarhofilla. Puhdas maasto sinetöi voiton Martikaiselle.

Korumiehen ajoista alkaa itse asiassa olla jo aikaa.  Martikainen aloitti korujen valmistamisen ja kaupanteon 2015 syksyllä ollessaan 10-vuotias. Toiminta osoittautui kannattavaksi, ja hän perusti yrityksen.   Noihin aikoihin hän oli oletettavasti Suomen nuorin yrittäjä.

Lempäälässä ratsastettiin myös ponien SM. Kultamitalin otti Mikko Moisala ponilla Soie Noire.

Junioreiden SM-tulokset täällä 

Poniratsukoiden SM-tulokset täällä 

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi