Kyra Kyrklund.
Kyra Kyrklund.Kuva: Miia Lahtinen

Kyra Kyrklund 11. olympialaisissaan: "Onneksi nämä järjestettiin"

Ratsastuksen professori ja suomalaisen kouluratsastuksen kivijalka Kyra Kyrklund valmentaa Tokiossa Portugalin joukkuetta, irlantilaista Heike Holsteinia sekä tanskalaista huippuratsastajaa Cathrine Dufouria.

Keskiviikkoaamuna aamupalalta tavoitettu Kyrklund kertoo viihtyvänsä Tokiossa hyvin.

”Me hevosihmiset tulimme olympiakylään ensimmäisinä, ekana päivänä, kun kylä aukesi. Olemme jo veteraaneja täällä”, Kyrklund myhäilee.

”Tallit ja muut puitteet ovat huippuluokkaa. Täällä pohjat ovat aivan huiput ja kenttiä on tarpeeksi paljon. Aiemmissa olympialaisissa jokaisella maalla on ollut aina tunti valmentautumisaikaa. Täällä kun kenttiä on useita, valmentajana voin todellakin katsoa kunnolla jokaisen ratsukon”, hän kiittää.

Keskiviikkona ratsastajat pääsivät ensimmäistä kertaa tutustumaan myös kilparataan. Aikaa jokaiselle ratsukolle oli 10 minuuttia kentän ulkopuolella, 10 minuuttia sisäpuolella.

”Harmi on, että täällä on ne isot, hienot katsomot, mutta ne kaikki tulevat olemaan tyhjiä. Mutta that’s life”, Kyrklund toteaa.

Hän itse on henkilökohtaisessa elämässään ollut hyvin varovainen koronan suhteen koko pandemian ajan. Nyt, kahteen kertaan rokotettuna, hän on iloinen siitä, että olympialaiset päätettiin pitää. Ennen olympialaisia hän keskusteli lääkärinsä kanssa, onko Tokioon järkeä lähteä. Lääkäri ei nähnyt riskiä, koska Kyrklund on rokotettu ja hyvässä kunnossa.

”On hienoa, että nämä järjestetään. Nyt kun olen täällä, koen tämän oikeana ratkaisuna. Täällähän ei saa lähteä minnekään omasta kuplasta. Kuulin, että kun yksi hevosenhoitaja oli mennyt supermarketiin, hänet laitettiin lentokoneeseen ja bye-bye. Ehkä haluttiinkin yksi sellainen esimerkki, niin muut ovat varovaisia. Minusta tarkkuus on oikein japanilaisia kohtaan”, Kyrklund pohtii.

Hän kertoo, että kaupungilla näyttää kaikkiaan hiljaiselta, mutta mitään olympialaisvastaisuutta hän ei ole katukuvassa havainnut. Hänkin on lukenut mahdollisuudesta, että olympialaiset saatettaisiin vieläkin perua tai keskeyttää.

”Ehkä jos jotain tapahtuisi äkkiä, COVID alkaisi levitä... Mutta ajattelen itse niin, että mihin et pysty itse vaikuttamaan, se pitää hyväksyä. Eletään päivä kerrallaan”, hän sanoo.

Ilmaston suhteen Kyrklund ei ole huolissaan, mutta toki kuumuus otetaan huomioon valmistautumisessa.

”Täällä ei edes saa ratsastaa 11 ja 15 välillä. Illalla taas onkin pieni kiva tuuli, ja esimerkiksi eilen olisi voinut laittaa vaikka pienen villapaidan. Niin paljon, kun ilmastosta täällä on varoiteltu, minusta Hongkong tuntui paljon kuumemmalta. Atlantassakin oli myös kuuma, ja siellä ratsastettiin päiväsaikaan. Täällä tulee olemaan ihan ideaali-ilmasto”, Kyrklund kiittää.

Hänelle itselleen Tokion olympialaiset ovat siis järjestysnumeroltaan 11. Ratsastajana hän on ollut mukana kuusi kertaa, viimeksi Hongkongissa 2008. Enää hän ei ratsasta ollenkaan, mutta valmentaa ja luennoi aktiivisesti. Kaikkien aikojen olympialaiset hänelle olivat hänen asuinmaansa Englannin olympialaiset Lontoossa 2012, vaikka silloin hän ei enää ollut mukana kilparatsastajana.

”Mun kirjoissa Lontoo on ylivoimaisesti numero yksi. Se oli se fiilis koko kaupungissa, kuinka kaikki olivat tervetulleita. Oli karnevaalitunnelmaa alusta loppuun. Moni muu sanoo, että Sydney oli ykkönen, mutta itselläni silloin hevonen sairastui, eikä voinut lähteä, joten ympärilläni oli paljon negatiivista”, Kyrklund pohtii.

Kyran vinkkejä ratsastukseen vuodelta 2020 Dressage Today -verkkolehdessä täällä.

https://youtu.be/uvtVquhtLak

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi