DiMaggio P ja kotiratsastaja Leea Ohls.
DiMaggio P ja kotiratsastaja Leea Ohls.Kuva: Pia Bobacka

Lyhyt matka Ypäjältä Vöyrille

Kilometrit kotiin kuluvat nopeammin, kun kyydissä on uusi jalostusori. Niin oli Anne Niemelläkin, jonka FWB-ori DiMaggio P sai tänään jalostusluvan.

"Ja kyllä mä kauhean iloinen olen, kun tämä on peikonpoika", Niemi huokaa.

Siis Peikon poika, hänen oman jalostusoriinsa Duendecillo P:n eli "Peikon" 3-vuotias jälkeläinen. Sen emän Cape Carnevalin (Krack C - Rubinstein) Niemi osti nimenomaan Duendecilloa varten.

Yhdistelmästä on kolme varsaa. Ensimmäisen, DiCaprio P:n, piti tulla oripäiville viime vuonna, mutta silloin Niemi alkoi katsella, että pikkuveljestä tulee hienompi, tuodaan mieluummin se. DiCaprio ruunattiin, ja se on nyt treenissä Yvonne Österholmilla. Ruuna on nyt neljä, mutta vähän Niemi on suunnitellut, että jospa sen kanssa tähdättäisiin nuorten hevosten MM:iin, jonne hän ei ole ennen vienyt hevosta. Myös DiMaggio on tarkoitus pitää aikuiseksi hevoseksi.

Kolmas varsa on vasta tämän kesäinen pikkuori DiAngelo P.

Ypäjällä DiMaggio esiintyi onnistuneesti, Niemi sanoo.

"Oli se kyllä aika hyvä. Ei voi moittia. Verryttelyssä se kyllä oli vähän pahalla tuulella, kun se vähän keksi kummallisuuksia muiden hevosten suhteen, ja Oliver joutui korjaamaan sitä", Niemi kertoo.

Oliver on Oliver Polster, Niemen luottoratsastaja Saksasta. Jämäkkä. Niemi painottaa, että oriiden kanssa on osattava olla niin, että oriitkin osaavat olla. Ja samalla on oltava reilu ja esitettävä ne kauniisti. Se systeemi vei DiMaggion hyväksytyksi.

Sen verran luottavainen Niemi oli etukäteen, että CEM-testi on otettu, ja se oli puhdas. Pukille hyppäämisharjoittelu aiotaan aloittaa välittömästi, sillä tammoja on jo tarjolla, ja laadukkaitakin.

Laadukas on DiMaggiokin, Niemi korostaa.

"On tämä vähän eteläpohjalaista henkselien paukuttelua, mutta ei tätä oria tarvi hävetä minkään kantakirjan orien vieressä. Suomessa kasvatetaan hyviä hevosia, muutkin kuin minä. Toivottavasti ratsastajat osaavat arvostaa sitä", Niemi sanoo.

Orilautakunnan jäsen Carl-Harry Frey toteaa, että aivan erityisesti DiMaggio ihastutti ratsastettuna. Niemi toteaakin, että se on yksi hänen kasvatuksensa peruspilareita.

"Että ne ovat aina satuloituna hyviä. Vaikka muuten "Maukka" on kyllä niin murrosikäinen. Rasittava kakara", hän sanoo.

Frey piti myös kahdesta esteoriista, joita ei nyt hyväksytty.

Quillan KS toimi hyvin ratsastettuna, oli yhteistyöhaluinen ja liikkui hyvässä tasapainossa. Sillä oli kuitenkin jalkatekniikan kanssa ongelmia: ensin se oli edestä vähän huono, mutta kun se alkoi okserilla parantaa sitä, se alkoi tulla liian lähelle estettä, eikä siksi saanut tehtyä hyppyään aivan loppuun. Pudotuksiakin tuli.

"Mutta sen kyllä huomasi, että kapasiteettia on paljon", Frey kiitti.

Chanelexilla taas oli vaikeuksia laukan säätelemisen kanssa, mikä vaikutti hyppyihin.

"Toivomme kuitenkin, että molemmat oriit tulevat ensi vuonna uudelleen", Frey sanoo.

Hän huomauttaa, että tänä vuonna peli oli raakaa, kun esiintymiskertoja oli vain yksi. Moni ori parantaa ja pääsee näyttämään kykynsä paremmin, kun testipäiviä on kaksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi