Antti Linna voitti Ainon Masters-luokan uudella hevosellaan Igor van de Burcht.
Antti Linna voitti Ainon Masters-luokan uudella hevosellaan Igor van de Burcht.Kuva: Heidi Lammi

Masters-voittaja Linna: Virolaiset sairaan hyviä, mutta sunnuntaina suomalainen nainen voittaa

Ainon kansainvälisen kahden tähden kilpailupäivän päätteeksi saatiin suomalaisvoittaja, Antti Linna.

"Olihan se nyt superhienoa voittaa!" Linna iloitsee. Etenkin kun hän etukäteen suunnitteli vain hyppäävänsä yhden kierroksen 130-senttisiä esteitä. Lopulta kierroksia tuli neljä, joista viimeisen kierroksen isoin este oli 155-senttinen trippeli. Linna on toki hypännyt isompiakin esteitä, mutta kilpailu oli hänelle ja Erkki Siltalan omistamalle Igor van de Burchtille ensimmäinen yhteinen.

"Torstaina menin 120 ja perjantaina 120, ja ajattelin, että vedän 130 ekan rundin. Jouduinkin vetämään 4 rundia ja isompana. Tuli ihan puskista, että noin pääsi käymään! Mutta Igor on kyvykäs, hieno hevonen, joka vain pitää saada pysymään rentona radalla", Linna kertoo.

Ruuna on ollut vuoden Euroopassa, ja nyt Linnan on tarkoitus kokeilla, minne päästään yhdessä.

Lauantaina pääluokan voitti maailmancupin finaaliin valmistautuva Kullo Kender Artaksella.

"Rata oli tekninen, mutta ei iso. Hevonen oli hyvällä tuulella", Kender kertoo tyytyväisenä. "Tein lyhyet tiet uusinnassa, mutta en mennyt kovaa, sillä huomenna on GP."

Siinä tarkoitus on voittaa.

"Tarvisin rahaa! Rahat on kohta loppu. Tänään voitosta sai vain 500 euroa. Meillä kaikilla virolaisilla on rahat loppu, ja menemme nälkäisinä GP:hen", Kender hymyilee.

Antti Linna, joka on paitsi esteratsastaja ja juristi, myös Suomen Ratsastajainliiton huippu-urheilun johtoryhmän puheenjohtaja, ei usko virolaisvoittoon.

"Traditio on, että siitä huolimatta, että virolaiset ratsatavat aivan mielettömön hyvin, suuomalainen nainen on aina vienyt tämän kilpailun. Joten kyllä uskon, että suomalainen nainen voittaa nytkin", Linna sanoo.

Tulokset täällä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi