SRC:n kilpailut Merlitzissä ovat vetäneet huiput radalle. Kuvassa Hanna Tardiveau viime kesänä.
SRC:n kilpailut Merlitzissä ovat vetäneet huiput radalle. Kuvassa Hanna Tardiveau viime kesänä. Kuva: Erja Andersson

Nations cupia ei ratsasteta Suomessa ensi kesänä, Salon kilpailun järjestäjää harkitaan

Eripuraa aiheuttanut esteiden kilpailukalenteri vahvistetaan viimeistään 19.12. estekomitean kokouksessa, kertoo Ratsastajainliiton pääsihteeri Fred Sundwall.

Hallituksen kokouksessä päätettiin, että FEI:n Suomelle tarjoamaa nations cup -kilpailua ei saada mahdutettua kalenteriin vuonna 2018, mutta vuoden 2019 kilpailusta ollaan erittäin kiinnostuneita.

Tähtikilpailuista auki on Salon osakilpailu. Alunperin estekomitea myönsi sen Salo Riding Clubille Ratsastuskeskus Merlitziin, mutta syyskokouksessa asia palautettiin vielä käsittelyyn. Nyt SRC:ltä oli pyydetty selvitystä kentän uudistamisesta ja eilisen kokouksen jälkeen vielä laajempaa selvitystä.

"Jos joku muutos kalenteriin vielä tulee, se koskee Salon kilpailua", Sundwall toteaa.

Tomas Kiviranta SRC:sta on väsynyt koko asiaan.

"Aikuiset miehet eivät osaa käyttäytyä! Annamme kaikki selvitykset, mitä pyydetään, mutta muuten teemme omaa juttua. Olen kaikille meillä sanonut, että ei lähdetä me mukaan tähän pelleilyyn", Kiviranta linjaa.

Asiasta lisää perjantain lehdessä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi