Saksan Ingrid  Klimke ja SAP Hale Bob johtavat kilpailua.
Saksan Ingrid Klimke ja SAP Hale Bob johtavat kilpailua.Kuva: FEI/Martin Dokoupil

MM-kentän välipäivä muuttaa kilpailun luonnetta

Kentän estekoe nähdään YleAreenassa tänään kello 17 alkaen.

Selostaja Seppo Laine joutui perumaan maanantaille suunnitellut menonsa, kun hurrikaani Florencen tuomien sateiden myötä kentän rataestekoe siirrettiin sunnuntailta maanantaille, ja asiantuntijakommentaattorin hommat siirtyivät samalla.

"Hirmu myöhään sunnuntaina tuli virallinen varmistus. He joutuivat katsomaan sään loppuun saakka, kun miettivät aloittamisajankohtaa", Laine kertoo.

Hän ei muista kenttäkilpailuiden historiassa aiempaa kertaa, jossa maaston jälkeen olisi päätetty pitää välipäivä. Sen sijaan joskus kansainvälisissäkin kilpailussa kilpailu on jouduttu perumaan ensimmäisen tai toisen osakokeen jälkeen, jolloin ratsastamatta on jäänyt kilpailuformaatista riippuen maasto, esteet tai molemmat.

"Tryonissa maasto saatiin kuitenkin vedettyä niin, että myrskyllä ei ollut tuloksiin juuri osaa eikä arpaa. Hyvä näin. Välipäivä on kaikille sama", Laine sanoo.

Tilanne suosii hevosia, jotka palautuvat huonommin tai ovat olleet väsyneempiä maaston jälkeen. Yleensä pitkän kenttäkilpailun estekoe mittaa paljolti palautumista maastosta. Jos siellä on ollut tosi rankkaa, puomeja putoilee enemmän. Nyt kun palautumisaikaa on ylimääräinen päivä, koe mittaa enemmän tarkkuutta ja esteratsastusominaisuuksia, Laine sanoo.

Karkeasti voidaan sanoa, että välipäivä hyödyttää puoliverimäisiä hevosia. Paljon täysiveristä suvuissaan kantavat ratsut pystyvät laukkaamaan kevyemmin 10 minuutin maastokokeen, ja ne palautuvat siitä paremmin. Ne olisivat olleet iskussa heti sunnuntaina.

Pudotuksia voidaan olettaa tulevan ylipäätään vähemmän kuin sunnuntaina ratsastetussa kokeessa olisi tullut.

"Itse maratoneja juosseena tiedän, että jos kilpailu on lauantaina, niin sunnuntaina on ihan pökkelö, maanantaina vain vähän pökkelö", Laine kuvaa.

Kilpailusta tulee jännittävä joka tapauksessa. Tälla kaudelle uudistettu pisteenlaskutapa aiheuttaa sen, että mitaleista taistelee 7-8 ratsukkoa.

"Aiemmin jos lähti kilpailuun hyvin koulupistein sijalta kaksi, ratsastajalla saattoi olla varaa kahteenkin pudotukseen, ja se toi turvallisen tunteen. Nyt ei ole varaa edes välttämättä moneen aikavirheeseen."

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi