Tryonissa säästyttiin pahimmalta.
Tryonissa säästyttiin pahimmalta.Kuva: Jaana Päiväranta

MM-Tryon näyttää säästyneen pahimmalta sateelta - tilalla "trooppinen masennus"

"Paikalliset sanovat, että tämä on Tropical Depression eli ei enää hurrikaani, eikä Tropical Storm eli trooppinen myrsky, vaan niiden jäänteet: trooppinen masennus eli ankeata vesisadetta", selittää reining-ratsastaja Maria Astikainen.

MM-kilpailupaikalla sataa tasaisesti, mutta ei rankasti. Verryttelyalueetkin ovat auki.

"Nyt vaikuttaa siltä, että olisi voinut pitää sen kürinkin, joka peruttiin. Mutta lähialueilla, joidenkin kymmenien kilometrien päässä, on satanut rankastikin, esimerkiksi sähköjä on poikki. Ihan oikea ratkaisu tässä kuitenkin tehtiin", Suomen joukkueenjohtaja Aki Ylänne luonnehtii.

Hän kertoo, että kür-finaalin siirtäminen kilpistyi etenkin siihen, että lentoyhtiöt eivät suostuneet neuvottelemaan asiasta, koska heiltä olisivat menneet siirron myötä kaikki aikataulut sekaisin. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että ensimmäisten hevosten olisi pitänyt lähteä lentoon saman tien kilpailun jälkeen, ja se olisi ollut niiden hyvinvoinnin kannalta erittäin huono ratkaisu.

Kilpailut jatkuvat maanantaina kentän ratesteillä, joissa ei ole mukana suomalaisia, koska Pauliina Swindells hylättiin maastoestekokeessa selästä putoamisen takia.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi