John Antell ja Iscara del Maset eivät päässeet tällä kertaa hyppäämään nations cupia turhankin rennon ensimmäisen luokan takia.
John Antell ja Iscara del Maset eivät päässeet tällä kertaa hyppäämään nations cupia turhankin rennon ensimmäisen luokan takia.

Nations cup –joukkue kotiin pääosin positiivisissa tunnelmissa

Suomen NC-estejoukkue palasi Tanskasta koteihin monenlaisin tunnelmin. Yksi tyytyväisistä oli John Antell.

”Olen tosi tyytyväinen, kilpailu meni nousujohteisesti. Eka päivä meni mönkään, mutta sellaista se joskus on”, hän sanoo.

Harmittavaa oli se, että kun 4 puomia tuli ensimmäisellä radalla, ei asiaa nations cup –joukkueeseen ollut.

”Iscara oli radalla turhankin rento, eikä se sitten ollut niin skarppi, ja joukkueeseen valitaan päivän kunnon mukaan. Se oli harmi, mutta ei mikään maailmanloppu”, Antell miettii.

Onneksi muita luokkia oli mukavasti hypättävänä, ja Antell pääsi tekemään kolmen tähden 140- ja 150-luokat. Sunnuntain medium tourin 150-luokkaan ratsastaja on todella tyytyväinen.

”Ei minulla ole takana kovin montaa 3 tähden 150-luokkaa, ja siinä tuli viimeinen pyde (pysty) alas”, Antell kertoo.

Seuraavaksi odottanee PM-kilpailu U25-ikäryhmässä.

”Pitää fundeerata. Kyllä se vähän harmittaa, että mukaan saa ottaa vain yhden hevosen. Olet siellä sen kanssa koko viikon ja muut jäävät kotiin hillumaan”, Antell sanoo.

Juulia Jyläs kertoo, että kilpailun ensimmäinen rata Fleurabellellä tuntui hyvältä: hän ratsasti hevosta kontrolliin ja rauhalliseksi ja keskeytti ennen viimeistä sarjaa. Koko NC-päivä perjantain ajan hevonen oli kuitenkin hyvin hankala ja kuuma, kun sitä kävelytettiin ja ratsastettiin useita kertoja päivän aikana.

”Se oli niin raivoissaan ja kuuma, että oli oikeastaan ihme, että se ensimmäinen rata meni yhdellä hipaisupudotuksella”, Jyläs toteaa.

Toisella radalla tamma tiesi, missä esteet ovat, ja se tuli entistä rajummaksi.

Vedeltä pystylle se tuli käden läpi, ja sen jälkeen tilanne ei enää ollut pelastettavissa, Jyläs huokaa.

Viimeiselle sunnuntain medium tourin 150-radalle tamma lähti ylivarovaisena, hypäten ylikorkealle. Jyläs toteaa, että viimeistään sarjojen hyppääminen oli mahdotonta, kun hevonen kävi 180-sentissä. Hän päätyi keskeyttämään.

”Meidän yhteistyö on vielä nuori, ja tämä oli ensimmäinen yhteinen kerta tällä tasolla, ja tammalla ensimmäinen tämän tason kilpailu ylipäätään”, Jyläs muistuttaa.

Nyt mennään askel taaksepäin, ja katsotaan asioita kunnolla kotona.

Jyläksen toinen hevonen Helsinki T Z hyppäsi Tanskassa pientä linjaa ilman virheitä, yhdellä radalla ratsastaja teki yhden voltin.

Maiju Mallat oli aika tyytyväinen kisahevosiina, mutta harmitteli sitä, että ykköstykki Maserati Quality jäi kotiin.

”Se on lyönyt jalkansa, ja on siksi viisi viikkoa hyppykiellossa. Juuri nyt, kun olisi ollut kaikki: kauppa ja nations cup!”, hän harmittelee.

Maseratin paikan ottaneen Cupidon de Plevillen kanssa Mallat aloitti siis hyvin, mutta NC-radalla trippeli ensimmäisenä esteenä teki hevosesta liian varovaisen ja radat olivat tukkoisia ja virheitä tuli. Sunnuntaiksi Mallat valitsi 135-luokan, jossa tuli kuudes tila.

”Oli hyvä idea, mennä loppuun se pieni, koska Cupidon ei ollut siinäkään suoraviivainen, vaan venkoili sinne ja tänne. Nyt oli tarpeeksi helpot tehtävät, niin voimme vain laukata eteenpäin. Se on niin varovainen ja herkkä, ranskalainen mies”, Mallat kuvaa.

Uudella Dollar Champeixilla tuli lauantaina 150-sijoitus, ja kilpailut loppuivatkin hyvin, kun iso, 8-vuotias FWB-ruuna Quazar L hyppäsi 150-radan kahdella puomilla.

”Sillä on niin hirveästi scouppia, mutta tehtävät tuovat vielä haasteita. Tällä kokemuksella tämä suoritus oli sille kova juttu”, Mallat kiittelee.

Mikko Mäentausta oli myös melko tyytyväinen. Kilpailu alkoi hyvin puhtaalla 145-radalla ja jatkui NC-kilpailun kahteen kahden puomin kierrokseen.

”Hevonen on noussut tälle tasolle verrattain nopeasti. NC-radoista toinen rata oli parempi kuin ensimmäinen. Tarvitaan muutamia hienosäätöasioita, mutta hevonen tuntui jo erittäin hyvältä. Jos niin voi sanoa, se oli helpon tuntuista”, Mäentausta luonnehtii.

Jälkimmäisellä NC-radalla putosi kaksi viimeistä puomia.

”Sanoisin, että siinä kyseessä oli yliyrittäminen tai halu varmistaa, että mennään puhtaasti. Otin liikaa kontrollia, kun olisi voinut antaa hevosen mennä.”

Koko Suomen estejoukkueen tulevaisuuteen Mäentausta katsoo valoisasti.

”Nyt näkyi se, että Noora oli ainoa, joka oli täysin valmis tekemään tämän, muiden kohdalla tarvitaan vielä hienosäätöä, niin voimme päästä varsin hyviin tuloksiin.”

Joukkueen tähti olikin Noora Forstén, jonka jo etukäteen tiedettiin olevan hevosensa Con Cayan kanssa kokemuksellaan vahvin lenkki. Hän palasi Suomeen maaantai-iltana tyyväisin mielin.

”Oli tosi hyvä kisaviikonloppu. Molemmat hevoset hyppäsivät tosi hyvin”, hän kiittää.

Kakkosratsu Londino sai kvaalin eteenpäin heti ensimmäisenä kisapäivänä puhtaalla 140-radalla, ja sunnuntaina se hyppäsi ensimmäisen 150-luokkansa mediumtourilla.

”Ja se teki sen tosi hyvin!” Forstén kiittää.

Puomeja tuli kaksi, joista toisen ratsastaja ottaa omalle kontolleen, toinen oli ennemmin kokemattomuusvirhe sarjan uloshypyssä.

Nations Cupissa 0-4-tuloksen hypännyt Con Caya oli ainoa suomalaishevonen Uggerhalnen isossa GP-luokassa, ja sen se teki kunniakkaasti yhdellä puomilla. Forstén kertoo, että se tuli pian 3-sarjan jälkeen, kun hevonen otti sarjalla voimansa käyttöön, ja lähti sen myötä hieman juoksemaan eteenpäin.

”Mutta oli kiva päästä hyppäämään pitkästä aikaa vähän isompaa”, Forstén hymyilee.

Nyt hevonen saa huilata, ja sen jälkeen koko Forsténien esteratsastusperhe lähtee Knokkeen, jossa kilpaillaan kansainvälisesti kolme viikonloppua peräkkäin.

”Nababs Atlantokin palaa Mikon kanssa radoille”, Noora Forstén iloitsee.

Seuraavan kerran Suomi ratsastaa nations cupia esteillä todennäköisesti elokuussa, jonne Drammenin kesän kilpailu on siirretty.

Kaikki Uggerhalnen tulokset täällä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi