Neljä hevosta kuoli kolarissa Laihialla

Neljä hevosta kuoli kolarissa Laihialla

Henkilöauto törmäsi neljään keskellä tietä seisoneeseen hevoseen tänään alkuillasta Tampereentiellä Laihialla. Henkilöautossa oli kolme matkustajaa, joista yksi loukkaantui vakavasti ja kaksi lievemmin. Kaikki törmäyksessä olleet hevoset menehtyivät.

”Hevoset olivat karkuteillä lähellä sijaitsevasta tallista. Ne olivat tulleet syystä tai toisesta pois aitauksesta. Ne olivat hypänneet aidan yli”, päivystävä palomestari Tarmo Nevala Pohjanmaan pelastuslaitokselta kertoo.

”Kolme hevosta kuoli törmäyksessä ja yksi jouduttiin lopettamaan myöhemmin.”

Nevala kertoo, että pelastuslaitoksella oli valmius siirtää hevoset, mutta hevosten omistaja oli saanut ne vietyä pois kolaripaikalta traktorin etukuormaajassa.

Jokikylän kohdalla sattunut onnettomuus on saatu lähestulkoon raivattua. Paikalla oli auttamassa yhteensä kymmenen pelastuslaitoksen yksikköä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi