Mikael Forstén teki päätöksen keskeyttää kisamatka Espanjan Olivassa ja palata koti-Suomeen. 

“Näin kävi. Tuli oikein kunnon takapakki”, hän sanoo.

Syynä kisareissun keskeytykseen on useampia kuin yksi.  Nabab’s Atlanto tuntui niin epätasaiselta jo ensimmäisissä verryttelyissä matkan jälkeen, että ruuna lähetettiin takaisin kotitallilleen Saksan Riesenbeckiin viikko sitten.   Nyt myös kaksi muuta hevosta, Consistent ja nuori Unbeatable ovat autossa matkalla Saksaan.

Consistent ei ollut vedossa, vaikkakin vaikuttaa täysin terveeltä. Ratsastaja teki viime viikon lopulla päätöksen katsoa sen kanssa vielä yksi (kulunut) viikonloppu.  Tulokset eivät juuri parantuneet, ja sunnuntain GP:n listoilla suomalaisratsukkoa ei enää näkynyt.

Hän päätti muodostuneessa tilanteessa olla noudattamatta valmentajansa Ludger Beerbaumin viime viikolla antamaa kehotusta jatkaa kahden muun hevosen kanssa ratoja ja “stick to the plan” eli noudattaa alkuperäistä suunnitelmaa.

“Hevonen senkun huononi rata radalta, joten siitä keskusteltiin Ludgerin kanssa vielä uudemman kerran ja oltiin kummatkin lopulta samaa mieltä.”

Forstén on lentänyt Suomeen.

“Eiköhän kisat tältä vuodelta ole kisattu”, hän sanoo.

 

Lisää teemasta: RatsastusPLUS