Legolas, pitkällä matkalla.
Legolas, pitkällä matkalla.Kuva: Tia Dahlqvist

Onko MM:iin menijöitä? On.

Iso osa on jo menossa. Kuten Jaana Kivimäki, joka on MM-matkalla pitkän kaavan mukaan. 

Hän istui tänään tiistaina autossa silikonihousut jalassa, jotta häntäluuta ei paina ja posotti moottoritietä lähellä Norrköpingiä. Vähän unetti, sillä Naantalista Tukholmaan laivamatkan aikana ei ehdi kuin nukahtamaan, kun on jo herättävä taas uudestaan.

Norrköpingin kohdalla oli alkanut sen verran unettaa, että Mäkkärin pihassa auto pysäytettiin, hevonen pääsi puistoon kävelylle ja Kivimäki otti tunnin-parin tirsat.

Hän ilahtui puhelusta, sillä "sekin katkaisi hieman tylsyyttä". Ja helpotti kestämään sen tosiasian, että ajettavaa oli vielä sellaiset 700 kilometriä.
Hän on isolla porukalla uudessa Volvossaan matkalla kohti Saksan Wangelsia, jossa on aikomus yöpyä.  Kivimäki on ottanut pankkilainan ja hankkinut vähän paremman auton "ajettuaan koko tähänastisen elämänsä vanhoilla romuilla".

Säästöä tulee, mutta Kivimäki on joutunut ajamaan koko matkan, koska on ryhmän ainoa pikku e -kortillinen.  "Tällä tavalla säästän helposti kuluissa pari tonnia, mutta kyllähän tämä ihmeen paljon väsyttää, vaikka cruisella vetääkin. Aivot väsyy!"

Wangelsista jatketaan torstaiyötä vasten kohti Rosa Ruutsalon tallia Belgiassa, jossa menee seuraavat pari päivää. Sieltä Legolas-hevonen kuljetetaan lentokentälle Liegeen, josta se nousee sunnuntaina koneeseen. Tiia Dahlqvist ja Merja Laru lentävät seuraavana päivänä perässä.

Liegestä Kivimäki jatkaa avustajansa Linda Laaksosen kanssa tutulle perheelle Hanseneille, jonne auto ja koppi jäävät odottamaan,  ja he heittävät naiset  lentokentälle 11.9.

Vammaisratsastus alkaa Tryonin MM-kisoissa 18.9. ja siinä starttaavat Kivimäen ohella myös Katja Karjalainen ja Pia Reitti.

Lue perjantain Hevosurheilusta raportti suomalaisten MM-toiveista ja mahdollisuuksista!

Nyt kannattaa myös vakavasti harkita tilausta, sillä saat 3 kuukauden perjantailehdet RatsastusPLUSsineen vain 30 eurolla!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi