Malibussa asuvan Laura Kotimäki-Hurdin oma hevonen löytyi palaneelta farmilta tiistaina.

Hevosurheilu kertoi maanantai-iltana Malibussa asuvasta suomalaisnaisesta, jonka hoitama pieni vuoristotila tuhoutui Kalifornian laajoissa maastopalossa. Muut hevoset ja ponit säästyivät, mutta hänen oma topilaana oleva estehevosensa Lumiere D’Argent eli Archie hävisi, kun se piti päästää irti tilanteessa, jossa turvaan kuljettaminen ei onnistunut.

“Lähdin takaisin kanjonille etsimään Archieta, koska sitä ei ilmaantunut yhteenkään evakuointikeskukseen. Itse en voi poistua Malibusta, koska en pääsisi takaisin evakuointipakon ollessa edelleen päällä”, Kotimäki-Hurd viestittää.

Kotimäki-Hurdin ystävät olisivat halunneet auttaa etsinnöissä, mutta kukaan ei päässyt barrikaadeista läpi Malibuun.

“Huutelin sitä koko ajomatkan. Tie oli siivottu, ja pääsin nyt ajamaan maasturilla meidän ranchille asti”, Kotimäki-Hurd kertoo.

Perille päästyään hän näki eläinsuojelujärjestö SPCA:n valkoisen hevostrailerin.

“Kaasu pohjassa kurvasin kotitielle, ja näin Archien mäen päällä. SPCA:n henkilöstö oli saanut joltain ohikulkijalta hälytyksen ja tullut tarkistamaan tilanteen. He olivat löytäneet Archien piilosta ikivanhasta hevostrailerista meidän ranchin alueella, kukkulan huipulla! Se oli varmaan siellä odottanut kyytiä pois, raukka!” Kotimäki-Hurd selvittää.

 

Hän auttoi eläinsuojeluihmisiä lastauksessa, ja hevonen vietiin Pierce Collegen evakuointikeskukseen, missä eläinlääkäri tarkasti sen kunnon. Sieltä Kotimäki-Hurdin ystävä haki Archien sieltä turvaan samaan paikkaan, missä hänen muut kisahevosensa ovat evakossa. Myös Kotimäki-Hurdin oma eläinlääkäri tuli paikalle, ja hevoselle laitettiin tippa.

Lopun kaikki hevosihmiset ymmärtävät hyvin.

“Tänään se voi kuulemma hyvin, syö ja juo ja kakkaa!” Kotimäki-Hurd iloitsee.

Ensimmäinen juttu täällä.