Verdi, Jenni ja Jasmin Engblom.
Verdi, Jenni ja Jasmin Engblom.

Perhe Salossa

Perjantain Hevosurheilussa kerrotaan Salossa tallia pitävistä Engblomeista. Heillä on vanhanaikainen perhe, joka pitää yhtä ja haluaa olla paljon yhdessä.
”Me olemme kaikki hirveän läheisiä. En osaa kuvitella elämää ilman isoa perhettä”, sanoo esteratsastaja Julia Engblom.
Perheessä on kolme tyttöä: Jenni, Julia ja Jasmin. Pojat ovat Joona ja Juuso, jotka ovat myös tuttu näky tallilla, vaikka he eivät ratsastakaan.
”Kaiken takana on kuitenkin äiti Pirjo Järvinen, suurin sponsori, tuki, kannustaja, talonmies, siivooja, sihteeri ja mitä vielä”, Jasmin kiittää.

Heitä yhdistää elämäntyyli, joka vie kaiken ajan ja rahat.

Aivan oikein, hevoset.

Kouluratsastaja Susanna Hyypiän yksi ehdoton kriteeri hevoselle on turvallisuus. Myös kokoa tulee olla, sillä Hyypiä itse on 179 cm pitkä. Hevosen tulee olla myös kevyt, herkkä ja menevä – mieluummin sellainen, jota saa vähän jarrutella. Ferrolaisten myötä hän on mieltynyt kuumiin hollantilaisiin.
”Jos hevosen kanssa haluaa päästä GP-tasolle, sen täytyy itsensä haluta liikkua ja ottaa myös ratsastaja mukaansa innokkaasti”, Hyypiä toteaa. ”Sitten avuilla voi pyytää liikkumisen sijasta vaikeampiakin tehtäviä.”

Minkälainen on "hevonen, jota vain sen äiti voi rakastaa"?

Tämä ei ole kiltisti sanottu.

"Mutta kun se on niin ruma. Mittasuhteet ovat pöljät. Sen kaula on yhtä pitkä kuin koko muu hevonen, sillä on pieni, pieni kyömy pää ja piikkisuora selkä. Ja se näyttää aina happamalta. Kutsumme sitä Kirahviksi tai herra Sitruunaksi”, selittää Danser T:n omistaja, valmentaja ja kuski Talvikki Järvinen.

Runkolehdessä kerrotaan koko hevosalaa koskevasta asiasta. Ratsukasvattaja Hannu Vähämäki sai viime viikolla viranomaismääräyksen pystyttää laitumelleen rehupaaleista seinämä hevosille auringonsuojaksi.  Tämän viikon tiistaina hän kärräsi paalit laitumelle. Asiantuntijat ovat kuka mitäkin mieltä katoksen tarpeellisuudesta kesälaitumella, mutta eläinsuojeluvalvontaeläinlääkärin sana on laki.

Palautuminen. Mitä se on?
Se on eräänlaista korjausrakentamista. Se on elektrolyyttitason palauttamista ja nestetasapainon korjaamista, energian uudelleen lataamista ja lihasvaurioiden korjaamista. Miten se tehdään? Se on jo vähän pidempi juttu, joka kannattaa lukea kokonaan.

Meidän mielestämme sinun kannattaisi ehdottomasti harkita Hevosurheilun perjantainumeroiden tilaamista.   Tilaus kun ei ole edes hinnalla pilattu. Tammikuun  loppuun asti diginä se kustantaa sinulle vain vaivaiset 20 euroa.

Täältä pääset tekemään tilauksen! Tervetuloa Hevosurheilun lukijaksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi