Uni, tuo suuri mysteeri.
Uni, tuo suuri mysteeri.Kuva: Anu Leppänen

Perjantaijärkäleessä ratsastetaan kauniisti ja yritetään nukkua

Pääsiäisviikolla perjantaijärkäle ilmestyy jo keskiviikkona, ja sitä kannattaa hiljentyä lukemaan. Vaikka Kuukauden Personal trainer Sara Lehtilästä, joka haluaa, että ratsastus näyttää kauniilta.

Vuorovaikutus on kaikkiaan lajin iso pointti.
”Valmentaessani haluan, että ratsukko sulautuisi yhteen, eikä ratsastus olisi vain mekaanista toistoa ja tekniikkaa, vaan sitä, että ratsastaja osaa lukea hevostaan. Mikä on pelkoa, mikä jännitystä, mikä taas sikailua? Ja tämä lähtee jo maasta. Kun talutan hevosen tarhaan, se painaa 700 kiloa, ja minä 50. Silti minä asetan rajat rakkauksineen, ja hevonen ymmärtää, että tässä on hyvä olla, kun sillä on vahva johtaja, joka pitää siitä huolen”, Lehtilä selittää.
Hevonen ei saa puskea lavalla, eikä se saa raahata taluttajaa perässään, ja myös sen huomion pitää olla ihmisessä.
Kun hevosen epävarma olo pyritään ratkaisemaan selästä käsin, fyysiset ja psyykkiset seikat sekoittuvat ja yhdistyvät.
”Mutta lopulta siinä on pieni ihminen, ja iso hevonen yhteistyössä, siitä tulee se ratsastuksen taika”, Lehtilä sanoo.

Kimosyöpärokotus on hevosen kannalta kuin mikä tahansa rokotus. ”Siinä on hyvin lyhytaikainen kipu ja sekin rauhoituksessa. Tästä ei ole lisähaittaa hevoselle”, Hyvinkään Hevossairaalan eläinlääkäri-toimitusjohtaja Sanna Harjupatana sanoo. ”Jos unohdetaan kokonaan raha ja omistajan kukkaro, tämä on hoito, josta voi olla hyötyä, mutta joka ei aiheuta kärsimystä. Minusta se on mukava ajatus. Jos ajattelee hyöty-haitta arviota hevosen kannalta, sitä voi suositella. Mutta eihän se halpa ole."

Uutispuolella kerrotaan, että eläinlääkäri Kati Tuomola on ryhmineen tutkinut nyt kuolainten aiheuttamia suuvaurioita suomalaisilla kenttähevosilla ja löytänyt niitä. Artikkeli ilmestyy huomenna yhtä aikaa arvostetussa tiedelehti Frontiers of Veterinary Sciencesissä sekä Hevosurheilussa.

Tietenkin kerrotaan, missä vaiheessa käräjillä ollaan nyt Kanick vd Vosbergin kauppariita-asiassa.

Tuntuuko, että ei ihan vielä riitä pääsiäisen ajan lukemiseksi?

Miten olisi pitkä juttu hevosen ja hevosihmisen unesta? Uni on kaikille elollisille yhteinen mysteeri ja tämän hetken suuria mielenkiinnon kohteita globaalisti. Ilman ei tule toimeen, mutta unentarve vaihtelee eläinlajeittain. Haastattelimme asiantuntijoina eläinlääketieteen dosenttia Laura Hännistä ja unitohtoria Liisa Kuulaa.

Entä miten nukkuu ja mitä tekee nukkumisensa eteen suomalainen hevosihminen? Sekin selviää.   Purimme helmikuussa verkossa tehdyn kyselyn.

"Hevoseni nukkuvat selkeästi paremmin ja sikeämmin ko itse. Lisäksi saavat nukkua silloin ko nukuttaa. Itsellä se on harvemmin mahdollista."

Tee kuten niin moni!  Tilaa täältä vaikka diginä perjantain lehti, se missä on ratsastusta. 

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi