Myös suomenratsut pääsivät mukaan Pohjola-sarjaan.
Myös suomenratsut pääsivät mukaan Pohjola-sarjaan.Kuva: Miia Lahtinen

Pesonen ja Forstén tyytyväisiä Pohjola-luomukseensa - Forstén pohtii oman uransa jatkoa

Petri Pesonen ja Mikael Forstén seurasivat kehittämänsä Pohjola GP-sarjan finaalia mielenkiinnolla Ypäjällä.

SRL:n hallituksen jäsen Petri Pesonen ja Ratsastajainliiton vuosien 2018-2020 puheenjohtaja Mikael Forstén suunnittelivat uuden sarjakilpailun lähtölahjakseen viime vuoden lopulla. Nyt he olivat ennen muuta tyytyväisiä näkemäänsä.

"Ei täydellistä, mutta yli odotusten", Pesonen summaa.

Hän taustoittaa, että Pohjola-sarja sai alkunsa halusta kehittää suomalaista ratsastusurheilua, joka tarvitsi vähintäänkin rytminmuutoksen. Tavoitteena oli tason nostaminen, ja samalla haluttiin demokratisoida ratsastusurheilua, kun kaikentasoiset ratsastaja pääsevät hyppäämään hyvin järjestettyihin kilpailuihin, jotka tuodaan myös yleisön tietoisuuteen.

"Viikonloppu rakentuu nyt dramaturgisesti oikein", Petri Pesonen kiittää.

Se mikä jäi vielä puuttumaan, oli yleisön saaminen mukaan ja tukijoiden parempi kohtaaminen. Näille korona asetti omat isot haasteensa.

Lisäksi Pesonen toivoo, että normaaliajan kilpailuihin pystytään rakentamaan vielä paremmin Pohjola-henki, jossa kaikki kilpailuissa mukana olevat otetaan hyvin huomioon. Hän toivoo, että Pohjola-kilpalut ovat ne, joihin hoitajien ja nuorten ratsastajien vanhempienkin on mukavinta tulla.

"Että nämä olisivat vähän erilaisia, hyvän mielen kisoja, ja alku jollekin uudelle."

Pesonen pohtii, että jatkossa Pohjola-sarjan ja laadukkaan valmennuksen tulisi tukea toisiaan. Liiton järjestämässä valmennuksessa pitäisi uskaltaa tehdä muutoksia - systematisoida, auditoida ja toteuttaa niin, että kaikkia ei yritetä miellyttää.

"Tästä sarjasta haluttiin punainen lanka tekemiseen, niin että kenellekään ei lyödä luuta kurkkuun, mutta kilpailusarja on ystävällinen mittari tekemisen laadusta", Pesonen sanoo.

Hän painottaa, että menestykseen tarvitaan laajaa tasoa, ja mallia kannattaa ottaa maailmalta. Virossa lajissa on vähemmän rahaa, mutta toiminta on silti ammattimaisempaa. Hollannissa ratsastuksen tapa ja taso vaihtelee lähinnä niin, että ratsastetaan joko hyvin tai erittäin hyvin. Ruotsissa taas on ymmärretty yhdessä tekemisen merkitys.

"Ajattelen, että Pohjola-kilpailun pitäisi olla meidän kilparatsastuksen kruununjalokivi ei-pompöösissä merkityksessä. Ja että meillä olisi Pohjola-spirit, jossa kaikki otetaan huomioon ja ollaan ystävällisiä ja avuliaita", Pesonen pohtii.

Mikael Forstén toteaa, että sarja on yhtä yksityiskohtaa lukuunottamatta pitkälti sellainen, kuin hän toivoi. Hän itse olisi rakentanut kilpailut niin, että GP:n ensimmäinen kierros olisi saanut olla helpompi, ja vasta toinen selvästi vaikeampi. Silloin ratsastajien olisi helpompi ratsastaa vaikeatkin tehtävät, kun takana olisi jo yksi kierros.

"Koska tässä vaiheessa meidän tasolla ei kuitenkaan saada aikaan jännittävää ja vauhdikasta uusintaratsastusta", Forstén perustelee.

Hänen oma kilpaurheilunsa on tällä hetkellä katkolla. Forsténin ratsu Nice van't Zorgvliet hyppäsi viikonloppuna Aachenissa nuorten hevosten finaalin tuplanollilla ratsastajanaan Christian Kukuk.

"Hän treenaa sitä nyt, ja katsotaan, miten se pääsee kehittymään", Forstén sanoo.

Myös toinen hevonen Nabab's Atlanto on treenissä.

"Itse olen kiikunkaakun jatkon kanssa", Forstén sanoo.

"Onhan minulla myös nuoria ja hevosia ja näin... Mutta ei minulla ole tästä vielä selkeää sanottavaa", Forstén pohtii.

Vaimonsa Noora Forsténin menestystä hän on seurannut tyytyväisenä. Valmennus ja hevoset toimivat.

"Nyt ollaan sillä tasolla, että on järkeä lähteä kokeilemaan tason nostoa maailmancup-tasolle", Mikael Forstén sanoo.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi