Odottavalla kannalla. Ei tosin vielä niinkään tammat, vaan lähinnä vasta oriit. Kuvassa Levisonn ja Mira Helasuo.
Odottavalla kannalla. Ei tosin vielä niinkään tammat, vaan lähinnä vasta oriit. Kuvassa Levisonn ja Mira Helasuo.Kuva: Leena Alérini

Ratsastusliitteessä odottavalla kannalla

Oripäivät, jotka eivät olleet.

Mitäs nyt?
Lupia annettiin ja osa luvista jäi vaiheeseen.
Jalostusjohtaja Minna Mäenpää kertoo Hevosurheilun Ratsastusliitteessä missä mennään.

"Oriinpitäjät olivat jälleen tehneet suuria satsauksia ja tuntui, että koko kasvatustoimintaan oltiin taas saamassa uutta kaivattua nostetta. Mutta maailma päätti toisin, ja käsissä on ollut kaikin puolin historiallinen, täysin poikkeuksellinen kevät. Tilanne, jonka kestoa ja vaikutuksia ei kukaan pysty vielä arvioimaan.

Ratsu- ja ratsuponioriiden jalostukseen hyväksymisessä on tällä hetkellä tehty kaikki ne toimet, jotka on ollut tehtävissä jalostusohjelmien rajoissa. Ulkomailla FWB-jalostukseen tunnustetuissa kantakirjoissa hyväksyttyjen ratsuhevosoriiden osalta käytännöt ovat selvät. Tätä kautta olemme saaneet käyttöön uusia oriita.

Nuorten suorituskyvyn kokeeseen ilmoitettujen oriiden osalta tilanne on haasteellisempi. Mikäli arvostelutilaisuuksien järjestäminen on vielä tänä keväänä mahdollista, tehdään se mahdollisimman sujuvasti. Ratsu- ja ponivaliokunta on hyväksynyt orilautakunnan ehdotuksen suorituskyvyn kokeen lyhentämisestä ja sitä kautta lupien myöntämisestä kuluvalle vuodelle. Tämä mahdollistaa testien järjestämisen tarvittaessa useammalla paikkakunnalla. Samaan kokonaisuuteen kuuluvat myös päätökset siitä, miten oriiden lupia pystytään jatkamaan tämän poikkeusvuoden jälkeen ilman oriinpitäjille koituvaa ylimääräistä vaivaa ja kustannuksia", Mäenpää muun muassa kirjoittaa.

Vaiheessa on tosin koko hevoskasvatus, toki siksi, että on vielä näin varhainen kevät, mutta varsinkin siksi, että nyt ei tiedetä, että mitä tässä pitäisi tehdä.
”Virusvaaran takia, suojellaksemme myös itseämme ja työntekijöitämme, olemme miettineet esimerkiksi sellaista käytäntöä, jossa tamma tuodaan autossa meidän pihaan, tuojat eivät poistu autosta, vaan me puramme tamman ja hoidamme homman siitä eteenpäin. Haku samalla metodilla”, Ulla Helasuo suunnittelee.

Hevosurheilu ei olisi Hevosurheilu, jos mukana ei olisi myös jotain kevyttä. Ja samalla valaisevaa ja informatiivista,  tähän raskaaseen aikaan! Rajoista on sattuneesta syystä puhuttu viime aikoina paljon. Selvitä Hevosurheilun testissä, onko henkinen kotisi Ruskeasuon, Laakson ja Tom Gordinin hallitseman Jäähallin kolmiossa. Vai muualla kahlitulla Uudellamaalla, Suomen hevostalousveturin kyydissä? Vai oletko pohjoisemman kaupungin maakunnallinen suhmuroija? Vai suorastaan ehta puskaratsastaja, jonka budjetilla hevosta pitää koko vuoden samalla summalla, kun muut pitävät kuukauden? Tee testi niin tiedät. Onnea testiin!

Kun nyt olet siinä, mitä jos kannattaisit kotimaista hevosmediaa? Uutislehteä,  jonka arvot ovat luotettavassa journalismissa. Tämän voit tehdä tilaamalla itsellesi iloksi ja hyödyksi lähes satavuotiaan Hevosurheilun! 3 kuukautta perjantailehteä maksaa 29 euroa. Tilaa kokeeksi, täältä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi