Käräjäoikeus tuomitsi yli 30-vuotiaan naisen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Käräjäoikeus tuomitsi yli 30-vuotiaan naisen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.Kuva: Arkisto.

Ratsastustallia pitänyt nainen käytti hyväkseen alaikäistä lasta

Varsinaissuomalainen tallinpitäjä tuomittiin 3,5 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lähestymiskiellon rikkomisesta.

Seksuaalirikos tapahtui aikavälillä lokakuu 2018–helmikuu 2019. Sen jälkeen tuomittu rikkoi saamaansa lähestymiskieltoa. Rikokset kohdistuivat alle 15-vuotiaaseen lapseen, joka kävi vastaajan tallilla.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi tuomion jo marraskuussa 2020, mutta vastaaja on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon. Tämä tarkoittanee sitä, että asian käsittely jatkuu vielä hovioikeudessa, eikä tuomio ole vielä lainvoimainen.

Käräjäoikeuden tuomiolauselman mukaan ratsastustallia pitänyt nainen on syyllistynyt toistuviin yhdyntöihin ja seksuaalisiin tekoihin, kuten suuteluun ja kosketteluun. Tuomittu myös rikkoi lähestymiskieltoa, joka hänelle määrättiin poliisitutkinnan aikana.

Vastaaja toimi asianomistajan harrasteohjaajana, ja lisäksi hän järjesteli asianomistajan sijaisvanhemmuutta sekä tämän muuttoa luokseen.

Tapahtumat alkoivat, kun nuori alkoi käydä ratsastamassa asianomistajan tallilla. Kerrat lisääntyivät, ja nuori myös yöpyi tallinomistajan kodissa.

Uhri ja tekijä olivat toisiinsa yhteydessä tuhansilla viesteillä. Osassa keskusteltiin harrastukseen liittyvistä asioista, mutta osassa oli viitteitä seksuaalisiin tilanteisiin. Heidän välistä suhdetta luonnehdittiin oikeudessa seurustelunomaiseksi, ja todistajien mielestä nuori käyttäytyi kuin vastarakastunut.

Asianomistajan ja vastaajan välinen suhde tuli ilmi siten, että asianomistajan läheinen oli löytänyt osapuolten väliset viestit ja otti yhteyttä asianomistajan sosiaalityöntekijään. Sosiaalityöntekijä ilmoitti poliisille.

Käräjäoikeus toteaa, että vaikkakin tekoaika on ollut melko lyhyt, ovat tekojen määrä huomioon ottaen tapahtumat edenneet hyvin intensiivisesti. Rikoksen uhrina on ollut vastaajaa kohtaan erityistä luottamusta tuntenut lapsi.

Tuomittu kiisti sukupuoliyhteyden, mutta tunnusti koskettelun ja myönsi syyllistyneensä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Hänet tuomittiin maksamaan uhrille yli 20 000 euron korvaukset.

Päivitetty 2.6. kello 14.30: Täsmennetty rikosten tekoaikaa.

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi