Ratsun jalka murtui kohtalokkaasti estekilpailuissa Oulussa

Ratsun jalka murtui kohtalokkaasti estekilpailuissa Oulussa

9-vuotiaan tamman alanivel meni pirstaleiksi estekilpailuissa uusinnan kaarteessa, ja hevonen jouduttiin lopettamaan välittömästi.

Tapaturma tapahtui kansallisen tason estekilpailuissa Oulussa metrin radalla. Nuori ja osaava ratsastaja oli tekemässä ripeää uusintaa ja kääntymässä toiseksi viimeiseltä esteeltä jyrkästi, kun alastulossa hevosen jalasta kuului kova pamaus. Hevonen ei kaatunut, eikä ratsastaja pudonnut, mutta toinen etujalka oli täysin poissa pelistä.

"Tyttö sai pysäytettyä, tuli alas ja otti varusteet pois", kertoo ratsastaja Nea Tolosen äiti Päivi Tolonen.

"Ei sitä kuvautettu eikä mitään. Epäily oli, että kehäluu oli pirstaleina. Jalka ei ollut yhtään hollillaan", Tolonen kertoo.

Hyppy oli normaali, ja murtunut jalka oli tulevan kaarteen suhteen ulkoetujalkana. Ratsukolla oli alkamassa kolmas yhteinen kausi, eikä hevosella ollut aiempia vaivoja.

"Se oli latvialainen hevonen, ei raskas, mutta ei ihan kevytkevytkään", Tolonen kertoo.

Hän painottaa, että pohjassa tai muissa olosuhteissa ei ollut ongelmaa.

"Emme syytä mitään. Huono tuuri."

Ratsastaja luonnollisesti järkyttyi tilanteessa. Epäonni hevosten kanssa oli jo toinen lyhyellä aikaa, sillä kuukausi sitten Toloset menettivät edellisen hevosen. Se oli saanut potkun jalkaan ja oli säröymän vuoksi karsinalevossa, kun se sai ähkyn  ja jouduttiin lopettamaan sen takia.

Nea Tolosen ykköshevonen on viime vuoden SM-estehopeamitalistiratsu Cissy.

"Toivottavasti sen kanssa ei tule nyt mitään", Päivi Tolonen huokaa.

Kilpailuiden johtaja Mari Yliniemi kertoo, että  tilanteessa oli kaikille heti selvää, että hevoselle kävi todella pahasti. Kilpailu oli kansallinen, joten sääntöjen mukaisesti paikalla oli eläinlääkäri. Hän oli kokenut hevoseläinlääkäri ja osasi toimia hevosen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Hevonen sai voimakkaat rauhoitteet ja se ohjattiin puomivaraston kautta ulos, jossa se lopetettiin.

Koska kilpailuolosuhteissa ei ollut vikaa, eikä hevosesta myöskään valunut verta radalle, kilpailuja päädyttiin jatkamaan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi