Veera Paloheimo ja Wolle Wolkenstein kEM-radalla.
Veera Paloheimo ja Wolle Wolkenstein kEM-radalla.Kuva: Venla Lahtinen

Rikot veivät Veeran ja Wollen finaalipaikan - junnujoukkue 10.

Junioriratsastajat saivat työnsä päätökseen ikäluokkaratsastajien EM-kilpailuissa Unkarissa.

"Tiesimme etukäteen, että junioreiden taso oli kova, ja meidän ratsastajat olivat suhteellisen kokemattomia. Olin asettanut tavoitteeksi sijoituksen 10. parhaan joukkoon, ja sen saavutimme, kun joukkue oli kymmenes", maajoukkuevalmentaja Marko Björs kertoo. "Kaikki tulevat nyt kotiin monta kokemusta rikkaampana."

Torstain pieni harmituksen aihe oli, että ensimmäisessä luokassa upeasti kansainvälisen ennätyksensä tehnyt pari Veera Paloheimo - Wolle Wolkenstein jäi junioreiden yhteistuloksissa sijalle 34., eikä heitä nähdä finaalissa. Ensimmäisen radan jälkeen odotukset olivat korkealla, koska 68 prosenttia olisi riittänyt 18 ratsukon finaaliin.

Torstaina hevonen oli kuitenkin hieman väsynyt, ja se teki kaksi kallista rikkoa. Se teki yhden vaihdon epäpuhtaasti ja rikkoi toisen ravilisäyksistä. Tulos oli  66,824 prosenttia.

"Muuten se liikkui hienosti, ja sai paljon huomiota. Wollehan on jo 17, ja nämä olivat sen neljännet EM-kilpailut. se oli vanhin hevonen täällä", Björs kertoo.

Junioreiden luokassa kolmoisvoitto meni Saksaan, kärkenä Anna Middelberg hevosella Blickfang prosentein 74,823. 

Päivän hyvä suomalaisuutinen oli se, että Venla Lahtisen Classified läpäisi eläinlääkäritarkastuksen, joten ratsukko nähdään perjantaiaamuna Suomen aikaa hieman ennen puoli 11 lapsiratsastajien EM-finaalissa.

Suomalaisten junioreiden tulokset:  34) Veera Paloheimo – Wolle Wolkenstein 66,853 %, 39) Johanna Similä – Mein Freund 65,971 %, 50) Tuisku Lamberg – Netstutteriets Bachio 61,736 %, 56) Sofie Söderbäck – High Bid V.D.T. 60,617 %.

Vaihdettu kuva, aiemmassa Wollen selässä Veeran sisko Ella.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi