Tuija Rosenqvist on loistoasemissa.
Tuija Rosenqvist on loistoasemissa.Kuva: Hevosopisto/ Hanna Heinonen

Rosenqvist kärkkyy kolmantena - kultamitali mielessään

Kenttäratsastuksen Pohjoismaiden mestaruuskilpailut käynnistyivät Ypäjällä ja Tuija Rosenqvist on kolmantena kun jäljellä on vielä 2 osakoetta, rataesteet ja maasto. 

Rosenqvist ei ole hankkinut  uutta hevosta, vaan Narvik esiintyy PM:ien kansainvälisissä tuloksissa toisella nimellään siksi, että sille on joskus annettu FEI:n passiin nimi New Orleans. Puolalaiselta syntymänimeltään, ja Suomen rekisterissä ori on Narvik.

Asetelma on: johtotulos  30.6 miinuspistettä - Rosenqvist 30.9. Ero on minimaalinen tilanteessa, jossa asetelma muuttuu seuraavissa osakokeissa rajustikin. Rataesteillä yksi pudotus on -4 pistettä.

Rosenqvist lähtee tavoittelemaan kirkkainta mitalia.

"Kyllä se ihan mahdollinen on. Hevonen on hyvässä vedossa, vaikka kuitupohjasta se ei tänään jostain syystä oikein tykännyt - takelteli vähän. Rataesteillä nolla ja maastossa puhtaasti sunnuntaina, niin se on siinä. En ole vielä maastoa kyllä vielä kävellyt, se on tämän perjantai-illan myöhäisohjelmassa, kunhan nuoret hevoset on ratsastettu, mutta se mitä olen ohimennen vilkuillut, niin ihan hyvältä se näyttää", Rosenqvist kertoi.

Koska 2* luokan kärjessä on väärän ikäinen, eli nuorissa ja junioreissa kilpaileva ruotsalainen Isabella Lidbrand, senioreiden PM-esteradalle lähtee johtosijalta Norjan Anne Cathrine Sellaeg Storbjergs Licoricella 30.6 pisteellä.

Junioreiden ja nuorten CIC1* -luokan johtopaikalle nousi Lidbrandt Ruotsista (-25.9).  Paras suomalainen Monica van Assendelft lähtee Chupito -hevosellaan estekokeeseen tilillään -30.4 pistettä.

Koulukokeessa poniratsukoissa kärkipaikalle nousi Tanskan Astrid Vibe Skovgaard – Shadow (-27.4).  Suomen Hedwig Wikström on neljäntenä -30.9 pisteellä.

Kenttäratsastuksen Pohjoismaiden ja Baltian maiden mestaruuskilpailuun osallistuu kaikkiaan 84 ratsukkoa Suomen lisäksi Norjasta, Tanskasta, Ruotsista ja Virosta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi