Henri Ruoste ja Rossetti saivat yhden kokemuksen lisää.
Henri Ruoste ja Rossetti saivat yhden kokemuksen lisää.Kuva: Outi Räisänen

Rossetti ei pitänyt küristä

Henri Ruoste ei ollut kovin innokas ratsastamaan EM:ien kür-finaalissa. Oliko se etiäinen?

Kür nimittäin ei sujunut erityisen hyvin.  Jo tulos 67,9% kertoo alisuorituksesta ja siitä, että jotain on mennyt pieleen.  Tekniset prosentit olivat jopa vain 63 %:ssa.

Rossetti oli tulikuuma ja jännittynyt, ja jopa vastahakoinen.  Heti alkuun alkutervehdyksessä ruuna halusi poistua radalta. Myöhemmin suorituksessa se karkasi kahdelle jalalle.

Tavallaan se ei ole kuitenkaan ihme, sillä hevonen on äärimmäisen kuuma, herkkä ja reaktiivinen,  joista ominaisuuksista muodostuu myös sen poikkeuksellisen korkea laatu. Ratsastettu ohjelma ei ole sille eikä oikeastaan ratsastajallekaan edes tuttu.

Torstaina Ruoste oli toivonut olevansa semifinaalin 16., jotta välttyisi küriltä. Vastoin odotuksia, hän kuitenkin ratsasti tiensä finaaliin.

Vaikka asiat eivät jättiyleisön edessä menneetkään putkeen, se ei Ruosteen olemuksessa mitenkään näkynyt. Mies istui satulassa hiljaa kuin patsas, kurottui jonkun kerran lyhyesti taputtamaan hevosta rauhoittavasti niskaan, ja lopussa häntä jo selvästi hieman hymyilytti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi