Henri Ruoste iloitsi yli 76 prosentin voittosuorituksesta Kontestron kanssa Dortmundin 4 tähden kilpailuissa. Toisen hevosensa Rossetin kanssa hän haluaa aloittaa ulkona, ja siksi hän laskee, olisiko hänellä mahdollisuuksia kisaturneehen Wellingtonissa.

Ennen perjantain luokkaa Dortmundin ratapohja oli rullaava, mutta nyt sunnuntaina se oli kiinteämpi ja parempi. Kontestro oli pohjasta huolimatta perjantainakin hyvä, ja myös sunnuntain rata oli ehjä ja näyttävä kokonaisuus.

”Olen tyytyväinen”, Ruoste myhäili.

GPS-ohjelmassa ainoa selkeämpi ongelma oli jälkimmäisessä piruetissa, jonka kanssa tuli kiire, että ratsu ehtyi kääntyä ennen C-tuomarin pöytää. Virhe näkyi sitten seuraavissakin arvostelukohdissa. Mutta se nyt oli vain pieni hetki hyvässä suorituksessa.

”Täytyy koittaa silitellä virheitä pois pikkuhiljaa”, Ruoste toteaa.

Pisteitä on siis tarkoitus vielä nostaakin.

”Katsotaan. Yritän ratsastaa vielä paremmin ja tasaisemmin”, Ruoste lupaa.

Ratsukon on tarkoitus kilpailla seuraavan kerran Salzburgissa kuukauden päästä.

”Mutta saa nähdä, mikä on mahdollista silloin Itävallassa”, Ruoste huokaa.

Hänen asuinmaansa Saksa sulkeutuu pandemian takia taas huomisesta lähtien, ja erilaiset tapaamisrajoitukset astuvat voimaan.

”Ammattiurheilu on vielä sallittua, mutta en tiedä, onko ratsastus laskettu siihen. Jalkapallon takia ammattiurheilu on pidettävä sallittuna”, Ruoste hymähtää.

Hän on miettinyt vaihtoehtosuunnitelmaa, mitä tehdä, jos korona estää kilpailemisen Euroopassa. Kontestro on näyttänyt olevansa aika suoritusvarma sekä sisällä, että ulkona, mutta miehen toinen hevonen, EM-ratsu Rossetti, ei ole kilpaillut yli vuoteen, ja sen kanssa pitäisi päästä tekemään kunnolla olosuhdeharjoittelua kilpailutilanteessa, mielellään ulkona.

”Niin että kaikki olisi tauon jälkeen sille mahdollisimman helppoa ja avaraa”, Ruoste miettii.

Tammi-maaliskuussa Floridassa Wellingtonissa kilpaillaan kansainvälisesti joka toinen viikonloppu, ja siellä hevosalue on oma erillinen alueensa, jossa kilpailemista voitaneen jatkaa. Ruoste on alustavasti kartoittanut mahdollisuuksia kilpailureissuun Amerikassa. Hintalappu heti alussa on 30 000 euroa per hevonen, mutta sen lisäksi tulee matkoja, asumisia ja ties mitä.

”Ei kauhean edullista. Mutta täytyy suunnitella jotain sen varalta, jos täällä Euroopassa ei ole mitään ja Rossettia ei saa mihinkään”, Ruoste sanoo.

Tähtäimenä ovat EM-kilpailut ja olympialaiset 2021, mitä nyt sitten ensi vuonna järjestetäänkään.

”Ja sitten Suomi joukkueena kohti Pariisia”, Ruoste toivoo.

Loppuun vielä yksi kysymys hänen suorituksistaan. Ruoste ratsastaa maailmanluokan tuloksia maailmanluokan hevosella, mutta tervehtii varovasti, laittamalla vasenta kättä lippaan ja nyökkäämällä kuin anteeksipyytäen. Miksi?

”Molemmat hevoseni ovat niin nopeita liikkeissään, että on parasta istua mahdollisimman hiljaa. Kun on pienieleinen, on isompi mahdollisuus, että ne seisovat paikoillaan, eivätkä jatka heti matkaa. Ne ovat tosi reagoivia, ja huomaavat jo sen, kun laitan ohjat toiseen käteen, joten toistaiseksi tervehdin näin, jos siitä ei ole sääntöä, joka sen estää. Tähän mennessä kukaan ei ole sanonut mitään”, Ruoste kertoo.

Lisää teemasta: RatsastusPLUS