Henri Ruoste ja Kontestro.
Henri Ruoste ja Kontestro.Kuva: Leena Alérini

Ruoste ja Kontestro kakkosiksi Dortmundissa

Henri Ruoste ratsasti neljän tähden kilpailuissa prosentit 72.717 ja Emma Kanerva hevosella Dambacu NL 70.082 prosenttia.

"Täytyy olla tyytyväinen. Kontestro on tositosi kiva hevonen ja tosi yritteliäs", Ruoste kiittää. Mutta tapansa mukaan jarruttelee ja puuttuu parannettaviin asioihin.

"Tietenkään se ei ole niin hyvä kuin kotona, emmekä saa radalla samaa tunnetta kuin siellä. Se yhä aika paljon jännittyy, mikä näkyy esimerkiksi kaikissa siirtymisissä. Mutta katsotaan sopivia kivoja kohti kesää", Ruoste suunnittelee.

Se tosi ei välttämättä onnistu, sillä kilpailuja perutaan kaikkialla. Dortmundissa kilpailuissa ei ollut yleisöä kuin tietty määrä VIP-aitioissa.

"Ratsastaja tietenkin keskittyy siihen 10x60 metrin alueeseen eikä ympäristöön. Mutta hevosten oli helpompi keskittyä, kun oli iso halli ilman sitä energiaa, joka tulee yleisöstä", Ruoste toteaa.

Hän toivoo jatkavansa kilpailuissa GPS-ohjelmaan.

Emma Kanerva ratsasti muuten rikkeettömän ohjelman, mutta ykkösvaihdoissa tuli virhe.

"Ihan hyvät tunnelmat. Nyt ei ollut ihan niin hyvä fiilis verkassa kuin Neumünsterissä, ja alkutervehdykseen Dambacu tuli vähän jännittyneenä tyhjänä, mutta se tuli koko ajan paremmaksi, ja tuli tosi hyviä pätkiä", Kanerva sanoo. "Pisteisiin olen pikkaisen pettynyt."

Kanerva oli kilpailussa yhdeksäs, eli ensimmäinen ei-sijoittunut. Luokan voitti Ingrid Klimke Franziskuksella.

Tulokset täällä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi