Seiskaluokkalainen jäämies

12-vuotiaat, jotka hyppäävät 140-luokan ovat aika harvassa ja vielä vähemmän on heitä, jotka vielä voittavatkin luokan.

Sitä huomaa miettivänsä, onko sääntöjä muutettu niin, että tämänkin ikäiset saavat osallistua näin isoihin luokkiin. Ei niitä ole muutettu. Kansainväliset säännöt ovat tiukemmat, mutta kansallisesti lapsiratsastaja saa osallistua mihin luokkiin vain, kunhan hänen kvaalituloksensa, aiempi kisahistoria,  oikeuttavat niihin. Heitä vain ei paljoa ole.

Kaikkien mahdollisten todennäköisyyksien mukaan tässä on tuleva suomalainen olympiaratsastaja.

Joka on ajoissa liikkeellä.

Kun Hugo Kogelnig, 12, halusi hypätä elämänsä ensimmäisen 140-luokan silloin parisen viikkoa sitten, hän soitti isälleen.  Kilparatsastaja-isä Fritz suostui kyllä puhelimessa heti. Sitten hän osti lennon Suomeen.

”Lensin Suomeen toissapäivänä. Haluan olla hänen tukenaan, kun onhan tämä kuitenkin iso juttu”, Itävallan Saint Veit an der Glanissa hevosurheilukeskusta vetävä esteratsastusammattilainen Fritz Kogelnig kertoi kisapäivänä Stable Novassa.

Hugo on kosmopoliitti, joka asuu kolmessa maassa, Suomessa, Itävallassa ja Espanjassa, jossa tulevakin talvi suurelta osin tullaan viettämään.  Isänsä kanssa hän kommunikoi saksan kielellä, Mirella-äidin kanssa puhutaan suomea. Hyvinkäälle hän tuli tuona päivänä Kempeleestä asti. Syksyllä Oulunsalossa alkoi seiskaluokka, mutta keväällä koulu käydään Espanjassa.

”Osallistumme Sunshine Tour-kisasarjaan ja Hugo on mukana”, Fritz Kogenig kertoo.  Fuengirolassa on suomalaiskoulu.

Hänellä on selkeä visio pojastaan ratsastajana ja järkkymätön usko tähän.

”Hugosta tulee kansainvälinen mestaruustason ratsastaja, jos hän itse vain haluaa. Hänellä on kaikki edellytykset koolla siihen asiaan”, hän sanoo. Kun juttelemme näitä, Hugo seisoo vieressä silmät tuikkien, keskittyneenä kuuntelemaan eniten sitä, mitä isällä on sanottavaa.

”Ensinnäkin Hugolla on aika paljon suomalaista luonteenlaatua ja mentaliteettiä. Hän on tietyllä lailla järkähtämätön,  jäänkylmä radalla.”

Vähän kuin Kimi Räikkönen, paitsi että hymyileväinen ja hyväntuulinen?

”Jep.”

”Toisekseen hänellä on erittäin hyvä taju rytmistä, mikä on tässä lajissa kaiken a ja o,  ja kolmanneksi, hän rakastaa hevosia. Hevoset huomaavat sen.”

Lähtökohdat ovat kuin tehdyt tulevalle kansainväliselle kilparatsastajalle.  ”Sekä minä isänä että Hugon äiti Mirella tiedämme mitä kilparatsastaminen on ja osaamme näin ollen auttaa poikaa eteenpäin. Itse kilpailen kansainvälisellä tasolla ja Mirellahan on erinomainen ratsastaja”, Fritz toteaa. Pariskunta erosi jo vuosia sitten ja kumpikin jatkaa tahoillaan omissa liitoissaan. Keskinäinen arvostus näkyy selkeästi.

Isä ja poika tulevat todennäköisesti kilpailemaan samoissa luokissa, ja jonakin päivänä poika tulee ratsastamaan isäänsä paremmin.

”Näinhän siinä tulee käymään!” isä nauraa. ”Ei haittaa, minulle käy kaikki, kunhan rusetit tulevat perheeseen!”

Isä ja poika olivat kisamatkalla Hyvinkään Stable Novassa kahdestaan. Pieni kahden hevosen auto oli pysäköity rauhalliseen nurkkaan. Kun tuli aika lähteä radalle, isä talutti parkkialueen läpi hevosen, jonka selässä poika istui. Mitään ei jätetty sattuman varaan.  Viimeiset neuvot ja tarkistukset, että varusteet olivat kunnolla,  ja kaikki muutenkin hyvin. Taputus hevosen pyllylle ja menoksi.

Radan he olivat kävelleet niin ikään kahdestaan, äärimmäisen keskittyneinä toisiinsa ja rataan. Aika ajoin poika kysyi jotakin, johon isä vastasi harkitusti, samalla käsillään näyttäen.

Elämän ensimmäinen 140-rata alkoi hyvin. Hugo istui hevosensa selässä höyhenenkevyesti, mukautuen.  Häiritsemättä sitä. Kohteliaalla ja kunnioittavalla tavalla, sellaisella,  jolla saa hevoset toimimaan puolestaan. Hevonen eteni hyvin vapaassa muodossa, kevyellä tuntumalla, kuin itsestään. Yhdessä kohdassa laukka oli ehkä liiankin etenevää, josta seurasi pudotus. Hugo jatkoi ilmeenkään värähtämättä. Radan jälkeen hän oli iloinen ja tyytyväinen, taputteli hevosta hellästi.

Toimittajalla on vaikeuksia muistaa, että jäämies on kuitenkin vasta 12-vuotias jääpoika.

Eivät 12-vuotiaat sen enempää mieti tai analysoi sitä, miksi ratsastaminen on niin kivaa tai sitä, miksei vaikkapa jalkapallo tai tietokonepelit juurikaan kiinnosta. Kun ei niin ei.

”No, en mä tiedä!  Mä pidän tästä. Ja tietysti mä pidän hevosista”, hän sanoo aurinkoisesti hymyillen.

Mihin kilpailullisesti? Lapsiratsastajien EM-hopea tältä kesältä kun on jo. Juniori- ja nuorten vuodet ovat edessä ja niitä on vielä monta, mutta eihän se estä hyppäämästä avoimia luokkia lisäksi.

”Kyllä mä joskus haluaisin voittaa world cupin osakilpailun”, Hugo vastaa.

Toimittajan kysyessä, mitä sitten sen jälkeen - MM-kisat, olympialaiset?, hän naurahtaa kevyesti ja toteaa ”niin”.

Hevosiaan hän ei laita minkäänlaiseen paremmuusjärjestykseen.  Kaikki samalla viivalla.

”Kyllä ne on kaikki yhtä hyviä, Vermont, Chillout ja Sorento.” 12-vuotias hannoverinhevonen Valentinosta, 12-vuotias westfalenilainen Clintonista ja 16-vuotias brandenburgilainen Saccorista.  Chillout on eläkkeellä, mutta se mainitaan kuitenkin.

”Hugo teki siinä pienen arviointivirheen, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Olen tyytyväinen siihen, mitä näin”, Fritz Kogenig totesi Hyvinkään radan jälkeen.  ”Hyvin ratsastettu!”

Kyllä isä tiesi.

Kahden viikon päästä uusi yritys. Viime viikonloppuna 140- luokka, se elämän toinen, hypättiin Ypäjällä. Mukana oli koko kova kaarti,  kaikki kansalliset ykkösnimet Sanna Backlundista Susanna Granrothiin ja Janna Jenseniin. Taakse he jäivät, jokaikinen. Oma äiti Mirellakin oli mukana ja otti yhden aikavirheen.

”Vähän jännitti, mutta mun mielestä meni hyvin. Menin ihan lujaa ja koitin voittaa. Oli kivaa voittaa, kun se oli vasta mun toinen 140”, Hugo totesi ykskantaan.

Sennut hei, teillä on muutama vuosi armonaikaa!

140-tulos täällä