Elmo Jankari ja Sanna Siltakorpi ovat pitäneet pitkään tallia Saksan Warendorfissa. Kuva vuodelta 2014.
Elmo Jankari ja Sanna Siltakorpi ovat pitäneet pitkään tallia Saksan Warendorfissa. Kuva vuodelta 2014.Kuva: Leena Alérini

Siltakorpi ja Jankari hevosten kanssa Suomeen

Kenttäratsastajat Elmo Jankari ja Sanna Siltakorpi ovat irtisanoneet tallinsa Saksassa ja muuttaneet toistaiseksi Suomeen.

Siltakorpi kertoo, että päätös tuli nopeasti.

”Ajattelimme, että jos jäämme sinne odottelemaan kisoja, emme saa pian lähdettyä ollenkaan”, hän sanoo.

Saksan tallin 24 hevosta olympiaratsu Duchess Désiréetä myöten ovat toukokuun aikana muuttaneet Niinisaloon Siltakorven kotitallille. Tarkoitus on pitää hevoset liikkeessä ja ehkä startatakin jotain.

Jankari ja Siltakorpi elävät kansainvälisellä hevoskaupalla ja valmennuksella. Tällä hetkellä hevoskauppa on pysähdyksissä koronaviruspandemian takia ja valmennettavat taas ovat pääosin Suomessa. Siksi päätös tuntui järkevältä.

Siltakorpi suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti. Tilanne on erityinen, ja totta kai Suomessa on kivaakin.

”Kyse on vain siitä, mitä elämältä haluaa. Me ollaan Elmon kanssa suomalaisia ja totta kai viihdytään kotimaassa. Ei Suomessa peruselämässä ole mitään vikaa. Mutta jos tähtää huippu-urheiluun ratsastuksessa, niin onhan täällä pieniä puutteita, jos niin voi sanoa”, hän hymyilee.

”Tämä on nyt väliratkaisu, kun kansainvälisiä kilpailuja ei juuri ole ja ensi kesän EM-kilpailutkin on jo peruttu. Voi olla, että olemme täällä koko talven, mutta voi olla, että lähdemme nopeasti, jos tilanne maailmalla muuttuu”, Siltakorpi sanoo. ”Eihän tämä yhtään sitä ole, mitä maaliskuussa suunniteltiin.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi