Lontoon olympialaiset olivat iso onnistuminen Emma Kanervan ja Sini Spiritin uralla.
Lontoon olympialaiset olivat iso onnistuminen Emma Kanervan ja Sini Spiritin uralla. Kuva: Leena Alérini

Sini Spirit ikuisille laitumille

Emma Kanervan ikumuistoinen olympiaratsu jouduttiin lopettamaan 4. kesäkuuta 22-vuotiaana.

”Päällimmäisenä on kauhea ikävä ja surullinen olo, mutta samalla olen kiitollinen, että olen saanut olla mukana kaikissa näissä käänteissä. Sponsori ei voi enempää toivoa. Mielessä on riemu siitä, kuinka Emma sai kokea kaikki ne arvokilpailut, olympialaiset tärkeimpänä”, Monica Brotherus huokaa.

”Minulla tulee koko ajan mieleen ne tunteet, kuinka olimme kilpailuissa eri puolilla maailmaa, ja Emma ja Sini Spirit aina ylittivät itsensä ja kulkivat vaikeuksien kautta voittoon”, Brotherus sanoo.

Sini Spirit, eniseltä nimeltään Es Piero, vietti elämänsä viimeiset 3 vuotta Erkylän Kartanolla.

”Aivan luksuselämää. Eräs aikuisratsastaja otti sen siipiensä alle. Se pääsi tekemään temppuja, käymään paljon maastossa ja sitä hoidettiin huolellisesti”, Brotherus kertoo.

Kesäkuun alussa ruunalla oli yksi hikikohtaus, joka aikaan sen kaulassa näkyi pulssi, jolloin eläinlääkäri totesi sen sydämen laajentuneen. Hevonen haluttiin vielä laitumelle, mutta jo muutaman päivän päästä kohtaus uusiutui, jolloin oli selvää, että tien pää on tullut.

”Se sai lähteä ylpeys tallella”, Brotherus sanoo.

"Sinin uurna haudataan Erkylän puistoon paikkaan, jossa jo on Åtoftens Volantin uurna haudattuna", hän kertoo.

Sini Spirit ja Emma Kanerva edustivat Suomea lukuisia kertoja arvokilpailuissa. Vuonna 2012 Lontoon olympialaisissa ratsukko sijoittui sijalle 22. Suomen mestaruuden he kävivät voittamassa vuonna 2010.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi