Suomen Ratsastajainliiton hallitus kokoontui torstaina käsittelemään ajankohtaisia asioita.

Liiton taloustilanteen kerrotaan olevan hyvä. Jäsenmäärä on kuitenkin laskenut: jäseniä on 34 633, mikä on hieman alle tuhat vähemmän kuin edellisvuoden vastaavaan aikaan. Liitosta arvioidaan syyksi korona-aikaa.

Hallitus kirjasi ylös suosituksensa koronapandemian huomioimiseksi ratsastuksessa. Liiton näkemyksen mukaan ratsastustoiminta ei ole muutetussa tartuntatautilaissa tarkoitettua joukkueurheilua, ryhmäliikuntaa, kontaktilaji tai niihin rinnastettavaa toimintaa.

Liiton tiedote asiasta täällä.

Hevosten herpesvirus EHV-1:n takia liiton alaisessa toiminnassa jatketaan kilpailu- ja valmennustoiminnan sulkua 11.4. asti.

Liiton kevätkokous vahvistettiin järjestettäväksi sunnuntaina 25.4.  Toimistolla on valmisteltu toimintamallia, jonka avulla osallistuminen kokoukseen ja äänestykset voidaan toteuttaa kokonaan sähköisesti, ja vain keskeiset kokousvirkailijat kokoontuisivat koronarajoitusten puitteissa samaan tilaan. Kokousyleisölle tuotetaan suora nettilähetys kokouksesta.