Teemu Ahteen Seppo-hevonen sai kohtalokkaan lantionmurtuman
Kuva: Minttu Koponen

Teemu Ahteen Seppo-hevonen sai kohtalokkaan lantionmurtuman

Juontava ja kouluratsastava lentokapteeni Teemu Ahtee joutui tiistaina äkillisesti luopumaan pitkään omistamastaan kouluruuna "Seposta".

"Paskaa tuuria potenssiin tuhat", Ahtee totesi surullisena.

"Niin kuin tässä vuodessa ei jo muutenkin olisi ollut ihan riittämiin vastoinkäymisiä", hän lisäsi. Ahtee, ammatiltaan lentokapteeni, on ollut koronaviruksen takia pian vuoden lomautettuna.

Sarotti, 13, eli Seppo (Samarant - Gregory) oli tullut suomalaisille hevosihmisille tutuksi vaativa B- ja jopa A-tasoisilla kilpakentillä, mutta myös Kavioliitossa -podcastista, jossa Ahtee hevosestaan usein kertoi.

Tämän viikon maanantaina hevonen oli ilmeisesti liukastunut tarhassa tallillaan Ängsdalilla. Kun Ahtee haki sen tarhasta, jonne se oli aiemmin päivällä aivan normaalisti mennyt, hän epäili ensin ähkyä, koska hevonen tuli tarhan portille niin haluttomasti.  "Sitten huomasin, ettei se ottanut painoa toiselle takajalalle ollenkaan. Eihän siinä muu auttanut kuin viedä heti Viikkiin."

Viikissä hevosella todettiin lantion murtuma.

Hevonen sai kipulääkityksen,  joka vaihdettiin suonensisäiseksi, mutta lääkitys ei purrut.   Hevonen vaikutti kivuliaalta ja luovuttaneelta.

"Kävin sitä tiistaina kaksi kertaa katsomassa. Toisella kerralla,  kun sairaalasta soitettiin ja pyydettiin paikalle,  näin itsekin tutun hevosen silmistä,  että mitään ei ollut tehtävissä enää", hän sanoo, ja on hetken hiljaa puhelimessa.  "Oli pakko päästää hieno hevonen pois kärsimästä."

Kun hevonen Viikissä lopetuksen jälkeen avattiin, patologisessa tutkimuksessa löytyi laaja sisäinen verenvuoto.

"Sitä ei päästetty pois hetkeäkään liian aikaisin. Toivottavasti ei ihan kauhean paljon liian myöhään."

Ahtee tietää tulevansa muistelemaan yhdeksää yhteistä vuotta tämän hevosen kanssa kiitollisuudella ja lämmöllä, kunhan ensishokki on ohi.

"Nyt kun hevosta ei enää ole, sitä vasta oikein tajuaa, miten paljon iloa se mun elämään toi."

Uusi hevonenkin varmasti hankitaan, ehkä samalta Kati Böhmeriltä Saksasta, jolta Seppokin aikoinaan tuli.

"Kunhan olet viikannut ja sortteerannut entisen hevosen tavarat, ja kun kevätaurinko paistaa vielä vähän kirkkaammin, jossain vaiheessa tulee se fiilis, että uusi hevonen voi tulla", Böhmer oli todennut Ahteelle.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi