Miila Mättölä luotsasi 6-vuotiaan tamman 3800 euron ykköspalkintoon.
Miila Mättölä luotsasi 6-vuotiaan tamman 3800 euron ykköspalkintoon.Kuva: Miia Lahtinen

Temiran Teresa Kasvattajakilpailun voittoon

Voitto ratkaistiin uusinnassa Temiran Teresan (Kiripassi - Hovi-Ari) ja Martta Elonheimon ratsastaman Elon Oikun (Ponuveikko - Nysteri) välillä.

Molemmat kuusivuotiaat tammat olivat hypänneet kaksi rataa puhtaasti Derby-kentällä, ensimmäisen perjantaina 90 sentin korkeudella ja toisen lauantaina 95 sentin korkeudella. Uusinnassa ne eivät enää olleet aivan terävimmillään. Elon Oikku otti kolme puomia, eikä  Teresallakaan ei ollut helppoa.

"Ensimmäisellä esteellä kilahti, ja sen jälkeen laukasta ja hypystä katosi ponnistus", Temiran Teresan ratsastaja Miila Mättölä kertoi. Hän arvasi heti, että kenkä oli irronnut, kuten olikin.

"Ajattelin, että näillä mennään sitten. Pitää tukea kaarteissa, jos tamma haluaa kaatua."

Puomeja tuli kaikkiaan kaksi, mikä riitti Kasvattajakilpailun himoittuun voittoon.

Omistaja Elina Niinimäki oli pelkkää hymyä. Hevonen on ostettu hänelle harrasteratsuksi, mutta Kasvattajakilpailuun haluttiin selkään kaakon paras esteratsastaja. Hevonen tarvitsikin tukea kaikilla radoilla, sillä se on hypännyt kilpaa vasta tällä kaudella ja on esteillä varovainen.

"Se ei kyllä halua ottaa puomia", Mättölä kiittää.

Muuten Teresa on niin kuin suomenhevostammat joskus ovat. Pitkänpuoleinen ja painoa saisi olla enemmän takaosalla.

"Luin jostain, että näitä pitkärunkoisia tammoja voi kutsua limusiineiksi", Niinimäki hymyilee.

Suomenratsujen Kuninkaallisten pääluokista sunnuntaina ratkeavat estemestaruus ja koulun Kasvattajakilpailu. Molempien ensimmäinen osakoe ratsastetaan lauantaina.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi