Olen tuntenut Bert Rompin yhtä kauan kuin olen ollut kiinnostunut esteratsastuksesta.

Ensin ihailin ratsastajaa, joka hyppäsi pienellä Renville-oriilla paljon isompia esteitä kuin hevonen itse. Sen jälkeen seurasin häntä toimittajan ominaisuudessa. Vuosien kuluessa hänestä tuli minulle todellinen ystävä, joka oli tarvittaessa aina valmis auttamaan.

Bert oli vaatimaton mies Pohjois-Hollannista, Veedamista. Suora, vähäsanainen, aina lojaali ihminen, joka rakensi uransa kovalla työllä.

Bert säilytti tuntuman esteratsastukseen, vaikka jättikin itse esteradat. Tuntuman huomasi aina, kun kokeilimme hänen kanssaan kauppahevosia. Ja vanha sotahevonen on aina sotahevonen. Bert näytti meille kerran toisensa jälkeen, että hyvä ratsastus näyttää helpolta.
Voitto Brabantin Indoor -kisojen “The Legends” -show’ssa, huippunimien ja legendojen joukossa, ei tullut yllätyksenä kenellekään.

Bert aloitti lahjakkaana jalkapallonpelaajana, mutta hän valitsi ponin. Bertin vanhemmat eivät olleet hevosihmisiä, ja kun poni ostettiin, isä kysyi Bertiltä minne sen voisi laittaa. “Ehdotin vanhalla rasvamontulla varustettua autotalliamme, jossa oli mielestäni juuri ja juuri tilaa ponille. Kuvittelin vieläpä, että poni voisi kulkea sinne rappusia pitkin”, Bert kertoi eräässä haastattelussa.

Bertin löysi hevosmies nimeltään Derk Barlagen. Käytyään Deurnessa hevoskoulun, Bert aloitti 20-vuotiaana kisaamisen kuuluisan Henk Noorenin lukuun. Nooren hioi hänestä yhden maailman parhaista ratsastajista.
“Kova ja erittäin velvollisuudentuntoinen työmies”, on Henk Nooren kuvaillut Bertiä.

Hevonen nimeltään Waldo oli hyvä hevonen ja sillä oli hyvä asenne, mutta sitä ei alkuun pidetty mitenkään erityisenä. Waldo todisti Bertin taidon saada ratsastamistaan hevosista ulos niiden parhaat ominaisuudet. Kilpailin tuohon aikaan itsekin monesti tuota ratsukkoa vastaan. Kun kaksi hiljaista, kovaa työmiestä kohtaavat hyvällä asenteella, voi syntyä ihmeitä. Muutamassa vuodessa Bert ja Waldo kipusivat kaikkien yllätykseksi Hollannin maajoukkueeseen joka lähetettiin Barcelonan olympialaisiin vuonna 1992. Yhdessä Jos Lansinkin, Piet Raymakersin ja Jan Topsin kanssa Bert voitti olympiakultaa. Valitettavasti juuri tuona vuonna Olympiakomiteassa oli käytössä sääntö, jonka mukaisesti vain joukkueen kolme parasta sai mitalin. Bert kertoi myöhemmin “Olympiakannukset” -kirjassa, että tämä oli hänelle valtava pettymys.
“Tuntui, että mitali varastettiin minulta”, hän sanoi.
Bert kilpaili kaikkiaan kolmissa olympiaisissa.

Samanthan ja varsinkin Mr Bluen satulassa hänen taitonsa tunnustettiin maailmanlaajuisesti. Voitot Volvo world cupeissa Parisiissa ja Berliinissä, joukkuehopea Mannheimin EM:issä ja nations cupin voitto Aachenissa nostivat hänet rankingin top 10:een.
Tyypillistä oli, että kävellessään ratoja, hän ei koskaan puhunut ääneen voitonmahdollisuuksistaan. Erään suuren voiton jälkeen sekin ihme sentään tapahtui, että Bert tuuletti voittoaan hurraavan yleisön edessä.

Kun Bert päätti lopettaa ratsastajan uransa, hänestä tuli tunnettu valmentaja. Ensin hän toimi Hollannin junioreiden ja nuorten valmentajana ja joukkueenjohtajana, sen jälkeen hän luotsasi senioreita. Hiljaisena taustahahmona hän on auttanut monia ratsastajia EM- ja olympiakisoissa, kuten turkkilaista Derin Demirsoyta, Ibrahim Bisharatia Jordaniasta, Jose Maria Laroccaa Argentiinasta ja viimeksi Göteborgin EM:issä omaa poikaansa Ruben Rompia.

Tryonin MM-kisoissa Bert luotsasi Ibrahim Bisharatia. Me istuimme yhdessä katsomassa estefinaalia. Hänen vieressään istuminen oli suuri kunnia ja etu, sillä hän jakoi valtavan tietämyksensä vierustoverinsa kanssa. Hänellä oli tarkka silmä yksityiskohdille ja tiesi täsmälleen kunkin kilpailijan vahvuudet ja heikkoudet. Kuten pohjoisen ihmiset niin usein, Bertkin oli sitä tyyppiä, joka ei ensi alkuun aina ehkä vaikuta helposti lähestyttävältä. Mutta kun hänet oppi tuntemaan, oppi arvostamaan hänen tapaansa olla, ja erityisesti hänen aivan omaa, hieman kuivaa huumoriaan.

Bert rakasti tehdä töitä poikansa Rubenin kanssa. Ruben palasi kotiin Goirleen oltuaan vuoden töissä sveitsiläisellä tallilla. Myös Bertin muutkin pojat ovat lahjakkaita ratsastajia, vaikkakin Remon valitsikin offshore-insinöörin uran. Nuorin poika Jesper kisasi menestyksekkäästi vuosia Schröderin veljesten BWG-tallilla. Nykyään Jesper hyödyntää osaamistaan yhteistyössä maailmankuulun pohjaspesialisti Agterbergin kanssa.

Kun Suomen Ratsastajainliitto kysyi minulta neuvoa maajoukkuevalmentajan etsinnässä, minulle oli luontevaa ehdottaa Bert Rompia. Pohjoisen mies tuntui juuri sopivalta suomalaiseen mentaliteettiin. Lähetin hänen ansioluettelonsa Aki Ylänteelle ja Mikko Luhtalalle ja olin erittäin iloinen, että myös Mikko Forstén toivotti Bertin tervetulleeksi.
Viime ajat Bert matkusti säännöllisin väliajoin Suomeen, jossa piti klinikoita ja valmennuksia. Niin vaatimaton kuin olikin, hän ei koskaan epäröinyt sanoa mielipidettään asioista. Bert havaitsi, että Suomessa oli erityisesti nuorten valmennuksessa iso työsarka ja tilaus hänen tietotaidolleen.
Työtä Bertin mukaan haittasi tosin hieman se seikka, että aina ei ollut täysin selvää, kuka SRL:ssä oli vastuussa mistäkin tehtävästä. Bertille täydellinen läpinäkyvyys oli menestymisen ehdoton edellytys. Olimme kummatkin sitä mieltä, että jos jossain ratsastajat eivät saa parhaita hevosia siksi, että ne ovat liian kalliita, ratsastajien täytyy olla valmiit tuottamaan nämä hevoset kovalla työllä, nuorista aihioista, itse. Bert oli itse loistava esimerkki siitä, että kovalla työllä tällainen on mahdollista saavuttaa.

Viime viikolla Bert soitti minulle ja puhuimme tovin lähestyvästä Helsinki International Horse Show’sta. Seuraavana päivänä kuulin vakavasta onnettomuudesta hevosia kuorma-autoon lastattaessa. Sitten tuli koko hevosmaailmalle shokkina tieto, että Bert oli menehtynyt.
Hevoset ovat meidän elämämme, mutta joskus ne ovat myös kuolemamme.
Bertin kolme poikaa olivat suunnitelleet 60-vuotissyntymäpäivät marraskuun 4. päivälle. Bertin elämänkumppani oli Alejandra, mutta välit poikien äitiin Geraldaan olivat täydessä harmoniassa. Geralda työskenteli yhteisillä Goirlen talleilla Etelä-Hollannissa.

Bert jätti jälkeensä ison määrän surevia ystäviä ja oppilaita. Olen varma, että he kaikki kuljettavat edelleen Bertin perintöä.

Ole nöyrä, tee kovasti töitä ja ota kaikki irti intohimostasi.

Bert, olit ja olet aina esimerkillinen ratsastaja, valmentaja ja ennen muuta esimerkillinen ihminen.
Kiitos. Toivon, että me vielä tapaamme.

Missä ja milloin se hetki koittaakin.

RIP.

Herman van Triest

Kirjoittaja on hollantilainen hevosammattilainen ja suomalaisen huippuratsastajan Juulia Jyläksen puoliso.