Urheilua, urheilua
Perjantain lehti sisältää periksiantamatonta, tavoitteellista urheilua. Tiedättekö esimerkiksi, kuka kenttäratsastaja on suomalaisista korkeimpana maailmanrankingissa?
Kuvassa vihje. Se on Veera Manninen, 19 vuotta, Pieksämäeltä. Siellä pohjoisessa Keski-Suomessa, pimenevässä päivässä, kävimme katsomassa, miten valmistaudutaan olympialaisiin. Ei Tokioon, vaan Pariisiin.
"Pariisi on tosi lähellä, vähän liiankin lähellä”, Veeran isä Petri Manninen sanoo.
Toinen Petri, Tolmunen, on Veeran valmentaja ja hänen ykköshevosensa omistaja. Yhdessä on tehty tarkka suunnitelma. Esimerkiksi Ville Vaurio on haluttu mukaan juttuun, että Sir Greg tekisi siellä Pariisissa kasin vaihdot.
Vaikka maasto on tietenkin se tärkein.
”Kun tietää, että sinä voi käydä huonostikin, niin se, että pärjää, tuntuu merkittävämmältä”, Veera muotoilee.
Kakkosjutussa tapaamme Johanna Mikkolan, jolle on vastikään myönnetty kolmen tähden radanrakennusoikeudet. Hän kertoo, että radanrakennuksen juju on siinä, että aina tulee aina miettiä, miten hevonen sen kokee ja mitä rata hevoselle tekee.
"Jos ratamestari pakottaa ratsastamaan hevoset lyhyeksi, niiltä menee ennen pitkää halu hypätä. Ja vaikeaa kaikki osaavat rakentaa, se ei ole vaikeaa", Mikkola sanoo. "Kaikkien pitäisi tässä lajissa rakastaa hevosia ja haluta tehdä sellaisia tehtäviä niille, joissa ne viihtyvät. Ratoja, joissa virheet tulevat huomaamatta."
Lisäksi takasivuilla Helasoiden hieno Christer ja vähän myös tulevasta kouluoriista.
Kolumnissa emme tietenkään malta olla neuvomatta, millainen urheilujohtaja kannattaisi valita.
