Fanny Rannankari ja Let Me Fly, grand prix'n voittoon 63,5 prosentilla.
Fanny Rannankari ja Let Me Fly, grand prix'n voittoon 63,5 prosentilla.Kuva: Leena Alérini

Uusi GP-nimi Laaksolla - Breedersin johtotulos 75 prosenttia

Fanny Rannankari ei ollut kaikkien tuomareiden ykkönen, mutta voiton hän lauantaina Helsingin Ratsastajien juhlakisojen pääluokassa kuitenkin otti.

Sitä ei tapahdu ihan joka vuosi, että Suomeen saadaan uusi GP-tason nimi. Jos ihan tarkkoja ollaan, Rannankari kilpaili tällä tasolla ensimmäistä  kertaa jo viime vuonna, ja on tämän vuoden heinäkuussa voittanutkin, mutta tänään Laaksolla oli kuitenkin vasta hänen elämänsä kolmas GP-startti.  "En ole kauheasti kisannut, olen keskittynyt enemmänkin treenaamiseen", Tiina Rikkosen valmennettava Rannankari  kertoi.

Rannankarin tamma, saksalainen urheiluhevonen Let Me Fly (Lord Leu - Manstein) on nimensä veroinen atleetti, sillä se hyppää myös 120-130 -esteitä. Se on omistajansa ja tuomareiden mukaan "hieman tammamainen", mutta teki radalla vaaditut asiat mutkuilematta, ja vaikeimmat osiot, piaffit, passage ja siirtymiset niihin ja niistä, hyvinkin mallikkaasti.

Grand prix-luokka kutistui kuuden ratsukon luokasta vielä pienemmäksi, kun Anna von Wendt ja Sir Fashion jäivät pois ratsastajan poikkeuksellisen rajun vatsataudin takia.  Kivut yltyivät sen verran koviksi, että von Wendt joutui lähtemään päivystykseen ja vietti perjantain ja lauantain välisen yönsä sairaalassa. Nyt hän voi kertomansa mukaan jo hyvin.

Kuusivuotiaiden kouluratsujen kasvattajakisa Breeders' Prizen kärkeen singahti Camilla Frejborg Parfaite Amourilla (Don Larino - Königin's Sohn), tulos oli hyvä 75 prosenttia. Frejborg sai mieluisan tehtävän auttaa kaveriaan Ida Stepanowia, joka ei vauvan odotuksen takia voinut ratsastaa. Tanskasta asti lennätetty ammattiratsastaja Maik Kohlschmidt joutui tyytymään kakkossijaan Don Diablolla (74,8) ja Essi Hiidensalo vaanii  kolmantena Kawerda's Danciellalla (74,2).

"Voittaja oli tänään tasaisin", ranskalaistuomari, koko päivän C-kirjaimessa istunut Alban Tissot luonnehti tuomarikollegion (Tissot lisäksi tuomaroivat Irmeli Summanen, Maria Colliander ja Marko Björs) puolesta. "Kakkosta sakotettiin ravista, joka oli meidän makuumme vähän liian keinotekoinen, tehty", Tissot totesi. "Mutta erot ovat pieniä. Huominen finaali on täysin auki."

Kilpailut jatkuvat Laakson ratsastusstadionilla koko sunnuntaipäivän, jolloin kilpaillaan muun muassa joukkueSM.

Mitä muuta ranskalaistuomari totesi suomalaisista ratsastajista ja kouluratsastuksesta yleensä,  sen voit lukea maanantaina RatsastusPLUSsasta.

GP:n tulos täällä

Breedersin ensimmäisen osakilpailun tulokset täällä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi