Mikael Forsténille haetaan seuraajaa. Taustalla toiminnanjohtaja Jukka Koivisto.
Mikael Forsténille haetaan seuraajaa. Taustalla toiminnanjohtaja Jukka Koivisto.Kuva: Leena Alérini

Vaalivaliokunta suosittelee SRL:n johtoon Mannista tai Catania

SRL:n vaalivaliokunta ei tehnyt esityksessään päätöstä Johanna Catanin ja Marjukka Mannisen välillä.

Reilun viikon päästä pidettävä Suomen Ratsastajainliiton syyskokous valitsee puheenjohtajan vapaasti, mutta liiton sääntöjen mukaan liiton kevätkokouksessa, tällä kertaa syyskuun lopussa, valittu vaalivaliokunta antaa asiasta oman esityksensä syyskokouksen päätöksen tueksi. Ehdolla puheenjohtajaksi oli Catanin ja Mannisen lisäksi Kari Kallonen ja Maaret Gustavsson.

Vaalivaliokunta esittää, että SRL:n uudeksi puheenjohtajaksi vuosille 2021-2023 valitaan joko Jonna Catani tai Marjukka Manninen, sillä molemmat täyttävät hyvin useimmat SRL:n puheenjohtajalle asetetut liiton sivuillakin esillä olleet vaatimukset ja toiveet. Vaalivaliokunnan mukaan Jonna Catani edustaa uudistumisen ja uusien toimintatapojen mahdollisuutta ja Marjukka Manninen vankkaa kokemusta ja osaamista liiton hallitustyöskentelystä.

Lisäksi liiton hallitukseen valitaan kaksi tai kolme uutta jäsentä riippuen puheenjohtajavaalin tuloksesta. Hallitusjäseniksi vaalivaliokunta ehdottaa Aki Karhapäätä ja Terhi Koipijärveä. Jos hallitukseen valitaan kolme uutta jäsentä, eli jos Manninen valitaan puheenjohtajaksi, kolmanneksi hallitusjäseneksi vaalivaliokunta esittää Kari Kallosta. Johanna Catani ei ole ilmoittanut kiinnostustaan tavalliseen hallituspaikkaan.

Vaalivaliokunnan perustelujen mukaan Aki Karhapää edustaisi hallituksessa kilparatsastajan ja kilpailujen järjestäjän sekä ratsastuskoulutoiminnan omakohtaista kokemusta. Terhi Koipijärvi toisi hallitukseen vastuullisuuden ja yhdenvertaisuuden vankkaa osaamista, ja Kari Kallonen toisi mukanaan strategisen johtamisen osaamisen sekä edunvalvonnan kokemuksen ja osaamisen.

Vaalivaliokunnan esitys täällä. Vaalivaliokunnan jäsenet ovat Satu Väihkönen (pj), Raija Jensen ja Pirjo Tammela.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi