Hedwig Wikström ja Chiara's Charm hyppäsivät viime vuonna junioreiden este-SM:t.
Hedwig Wikström ja Chiara's Charm hyppäsivät viime vuonna junioreiden este-SM:t.Kuva: Miia Lahtinen

Wikströmin hyvä päivä

Hyvä päivä oli Hedwig Wikströmille tällä kertaa sellainen, jona voittaa lyhyen kahden tähden kansainvälisen kilpailun kentässä Chiara's Charmilla ja hyppää vastikään tälle tasolle nousseella Lawestalla  3 tähden estevirheettömän maaston.

Wikström kertoo, että alkukeväästä maastoradan fiilikset eivät olleet Chiara's Charmin kanssa niin hyvät, mutta nyt kilpailussa kaikki sujui alusta asti.

"Koulu meni tosi hyvin. Hevonen oli supertasainen ja kivan tuntuinen, ja kaikki meni aika nappiin. Saimme jopa toiselta tuomarilta kympin, mun ekan kympin, mikä oli tosi kiva!" Wikström paljastaa.

Se tuli pysähdyksestä, ja vielä sitä seuraavasta peruutuksestakin tuli ysi.

"Vaikka pysähdys ja peruutus ovat olleet minulle itselleni aika vaikea kohta", Wikström iloitsee.

Esteet menivät puhtaasti ja varmasti.

"Chiara's Charm on estesukuinen ja teki totta kai hyvän esteradan", Wikström kuittaa.

Maastossa hevonen oli vauhdissa ensimmäiseltä esteeltä lähtien.

"Jouduin tekemään muutaman isomman pidätteenkin, kun se oli menossa aivan täysiä. Oli kyllä tosi hauskaa sen kanssa!" Wikström hymyilee.

Hän kertoo, että maasto oli hyvinkin tekninen ja iso.

"Täällä on samalla Saksan mestaruudet. Esimerkiksi molemmat vesitehtävät olivat vahvoja: molemmilla veteen tultiin  yhden askelen sarjaesteeltä", hän hämmästelee.

Mutta hvyin meni, kuten myös toisella hevosella, Lawestalla, kolmessa tähdessä.

"Jos se huomenna vielä hyppää tarpeeksi, minulla on kolme hevosta kvaalattuna EM:iin", nuorten luokissa ratsastava Wikström kertoo. "Tämä oli superhyvä päivä."

Kreuthin tulokset täällä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi