Soraya otti Strzegomissa iisisti. Nyt se latautuu kotikarsinassaan Warendorfissa. Kohta on seuraavat kisat.
Soraya otti Strzegomissa iisisti. Nyt se latautuu kotikarsinassaan Warendorfissa. Kohta on seuraavat kisat.Kuva: Leena Alérini

Suunnitelmia uusiksi ja yksi kultamitali

Suunnitelmia. Ja suunnitelmista tekoihin. Viikonloppuna kisattiin kansainvälistä PM:issä Norjan Drammenissa ja Strzegomissakin tuli pärjyytä - ei tosin siinä luokassa, missä "olisi pitänyt". Suomessa oli este- ja koulukisoja Korpilahdella, Vaasassa, Oulussa ja Tampereella.

  • "Ensimmäisenä päivänä ratsastin varovaisen radan, että nähtiin, paljonko pitää ottaa riskiä, että pärjää. Toisena päivänä ohjelmassa oli enemmän energiaa, mutta saimme muutaman kalliin virheen", analysoi vasta 14-vuotias kultamitalisti, kouluratsastaja Tuisku Lamberg suoritustaan. Lambergia valmentaa Karoliina Liuksiala.
  • Dolandan omistaja Nita Raiskio oli ohjeistanut Miisa Pulkkasta, että aina kannattaa aloittaa kilpaillut vaikka 110- tai 120-luokalla, että Dolanda saa katsella ja ihmetellä. Sen jälkeen peli alkaa kyllä vetää.
  • Elmo Jankari keskeytti Strzegomin CCI3* -maastossa Sorayalla, mutta se oli valmentajan kanssa yhdessä sovittu taktinen juttu. 2 viikon kuluttua on seuraavat kisat, joissa voi startata, kun ei ratsasta pitkää kolmea tähteä loppuun asti.
  • Heli Hirvo yritti jallittaa Don Preferidoa, mutta eihän se tietenkään onnistunut. Ei sen kuitenkaan väliä, kun kisat menivät voittoisasti muutenkin.
  • Kristiina Teerimaan Claudiuksen  lempinimi on "poikahevonen". Poikahevonen voitti 140-luokan Tampereella.
  • Oulussa koottiin Mäkelöiden hevoset yhteen ja saatiin järjestettyä 130-luokka. Luokan voitti Mäkelä.  "Kuitenkin parempi tilanne kuin huhtikuussa,  jolloin piti luokka lähtijöiden puutteessa peruuttaa kokonaan", kuittasi Sonja Mäkelä.
  • Sää piiskasi Korpilahden koulukisoja. Kyseessä oli todennäköisesti ensimmäinen kerta, kun Suojakallion kentällä tehtiin MM-valmistautumista.
  • "Kaikki muut" starttasivat Korpilahdella, mutta Minttu Liuko jäi Aarre Arvokkaimmalla -ja neljällä muullakin- kotikulmille Vaasaan.

RatsastusPLUS on Hevosurheilun tilaajille luotu ilmainen lisäpalvelu, kuten nimikin jo kertoo.

Kirjaudu PLUSsaan täällä, se vie vain hetken ja sen jälkeen saat viikonlopun kisakuulumiset jatkossa sähköpostiisi. Luettavissa on myös hulppea arkisto jo ilmestyneitä numeroita.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi