Ville Vaurio, nykyään Suomesta käsin.
Ville Vaurio, nykyään Suomesta käsin.Kuva: Terhi Paavola

Mielessä ensi heinäkuun lämpimät illat

Kyllä se mielessä on. Ja kalenterissa. Erkki Siltala ja Mia Stellberg ovat katselleet FEI:n kalenteria suurella mielihyvällä. Aachenin ja Pariisin kanssa samalla listalla: CSIO ja CDIO Järvenpää.

Satsaus on iso. Pelkästään kilpailjoiden majoitukseen menee 40 000 euroa. "Meille on viikoksi Järvenpään Scandic varattuna”, Siltala paljastaa.

Ainon pariskunta haaveilee jo heinäkuun ensimmäisestä viikonlopusta. Lämpimistä illoista, jotka saavat ihmiset viihtymään Järvenpään illassa, sivistyneesti keskieurooppalaisittain seurustellen.   He ovat muutenkin sitä mieltä, että kilparatsastamisen ei tarvitsisi olla aina niin haudanvakavaa.

  • Ville Vaurio valitsi Suomen. Ratsastajan uran kannalta parasta olisi ollut jäädä Saksaan. Perheellisen Vaurion täytyi kuitenkin tehdä toisenlainen päätös. Mies muutti takaisin Suomeen marraskuussa.
    ”Perhe asui Suomessa, ja jatkuva matkustaminen kahden maan välillä kävi meille kaikille liian raskaaksi”, Vaurio kertoo. ”Myös kahden asunnon ylläpitäminen tuli sen verran kalliiksi, että Saksassa työskenteleminen veti tilin miinukselle.” Saksan aika ei ollut turhaa. ”Vielä viisi vuotta sitten ajatus kyetä itse kouluttamaan GP-ratsu tuntui kaukaiselta”, Vaurio muistelee. ”Nyt se on itsestäänselvyys. Jos koulutan hevosta itselleni, ei mikään muu taso enää kiinnosta.”
  • Mitä, miksi, missä, milloin ja kenen kanssa? Anna-Julia Kontion uusin suunnanmuutos elämässä mahdollistaa myös valmentamisen.
  •  Issikat ovat hevosina pieniä, mutta lajina isoja.  Ruotsissa ne ovat maan toiseksi suurin hevosrotu. Ruotsissa on islanninhevoskilparatsastukseen erikoistuneita talleja, vaellustalleja ja myös islanninhevosratsastuskouluja. Ylipäätään laji on maailmalla vahvassa nosteessa. Myös maailmancup lajissa on.
    ”Islanninhevosten MM:issä meillä on 40 000 katsojaa, ja Ruotsin kansallisissa kilpailuissa on normaalisti 200 ratsukkoa ja 500–600 starttia", kertoo Katie Sundin Brumpton, maailmancupin osakilpailuvoittaja oriinsa Smàri från Askagårdenin kanssa.
  • Ja entä tämä, kolahtaako?  "Kun syksyn kosteat kelit ja vuosikymmenten tallityöt jo särkevät niveliämme, synnytysten löystyttämät lonkat vihlovat ja itsesuojeluvaisto estää päästämästä hevosta kiitolaukkaan, me edelleen kuvittelemme, että meillä on valtava potentiaali ratsastajina, ja voimme kehittyä täyteen kukoistukseemme heti, kun saamme kunnon hevosen." Kyseessä on viheliäinen kierre, jonka äidit ja isät voisivat katkaista.

Kannattaa kurkata myös muualle "perjantailehteen", joka ilmestyy tällä viikolla poikkeuksellisesti kaksoisnumerona jo keskiviikkona. Ostotarkastus, tuo verkonpaikkaajan homma.  Sitä etsii ja etsii, eikä toivo löytävänsä vikaa. Mutta yleensä vikaa kuitenkin löytyy. Miten vikoihin pitäisi suhtautua? Osa 1, ostotarkastus eläinlääkärin näkökulmasta.

Mitä jos Sinä satsaisit itseesi, koko ensi vuoteen ja liittyisit joukkoomme? Tilaisit itsellesi joululahjaksi Hevosurheilun!

Se ei olisi ollenkaan hullumpi idea, vai mitä arvelet?  Esimerkiksi puolen vuoden perjantailehdet ovat saatavilla 63 euron hintaan. Saat siihen rahaan 26 numeroa ja saman verran RatsastusPLUS -verkkolehtiä päälle. Yhden viikon lukupakettien hinnaksi tulee 2,42.  Vuoden kestona tilattaessa lehtien määrä nousee ja viikkohinta putoaa vielä roimasti tästäkin: 1,86 euroon.

Hauskoja ja mielenkiintoisia lukuhetkiä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi