Anna-Julia Kontio on tulessa viikonloppuna, mutta hän rakastaa sitä!
Anna-Julia Kontio on tulessa viikonloppuna, mutta hän rakastaa sitä!Kuva: Miia Lahtinen

Otetaan ohjat

Otetaan ohjat, tuttu lause jo ratsastuskoulusta.  Mutta miten ne otetaan?

  • Pehmeästi ja samanaikaisesti lujaa.
    Siis miten? Ja miksi?
    Suomalaisille pitkältä ajalta tuttu eversti Christian Carde on järjestyksessä Hevosurheilun 8. Personal Trainer. Hän kertoo minkälainen on hyvä käsi ja kuinka ohjia pidetään klassisen ranskalaisen koulukunnan oppien mukaan. Ja silloin kun PT, joka on vielä Cadre Noirin pääratsuttajakin,  kertoo, silloin kannattaa kuunnella lukea!  Tästä linkistä voi vähän kuunnellakin.
  • Helsinki International Horse Show'n isojen luokkien lähtölistoilla on palattu normaaliin päiväjärjestykseen, kun Anna-Julia Kontion nimi näkyy siellä. ”Viidessä tähdessä kaikki tekevät kaikkensa sen eteen, että tulos on paras mahdollinen. Joka hetki, kun hevosta työskennellään, se pyritään tekemään mahdollisimman hyvin. Siellä keskität hetkiin hevosen kanssa kaiken, mitä tiedät”, Kontio sanoo.
    Hevosia on vain pari, aikaa on paljon. Sitä ei saa käyttää hermoiluun. ”Minusta näissä kisoissa käyminen on hirveän inspiroivaa! Olen ehdottomasti parhaimmillani silloin, kun peliin vaaditaan kaikki mahdollinen. Se puskee mua eteenpäin. Viiden tähden kilpailut ovat olleet mun tavoite, ja siellä haluan pysyä”, Kontio pohtii.
  • Miten kilparatsastaja Salla Varenti ehtii tehdä kaiken tämän? Ja aina vieläpä hyvin! Niin kuin nyt eläinkouluttamisenkin. Koirat, hevoset, lampaat - kaikki koulutettu!

Yhden varsan hän tosin itse sisäänratsasti koemielessä makupalojen avulla, mutta se ei päättynyt hyvin. ”Loin hirviön, joka seisoi maneesissa ja polki jalkaa, ja sanoi, että namit tai henki. Etenkin suomenhevonen ottaa makupalakouluttajalta nopeasti puolet yläraajoista”, Varenti naurattaa

  • Hevosopisto on totuttu mieltämään suomenhevosten pyhättönä.  Valmennuskeskukseen ne eivät kuitenkaan kuulemma sovi. Mikä nyt neuvoksi?
  • Muualla lehdessä tieteellisesti.  Eläinten hyvinvointitutkimuksessa on keskitytty hevosten  tuottamiin ei-vokaalisiin ääniin.

Mikä on se tosi voimakas ääni, joka tulee, kun ne juoksee lujaa pakoon tai jotain, ja sitten pysähtyy patsaaksi pää ihan pystyssä ja töräyttää tosi lujaa? kysyy työkaveri.  Mietintää. Onko se pärskähdys, törähdys vai pörähdys?

PLOS One -sarjan tutkimuksen käännösjuttu hevosen pärskimisestä levisi jokin aika sitten melko hyvin netissä.  Hevosihminen jäi miettimään, mitä pärskiminen itse asiassa edes on, ja onko niitä todellakin vain kolme erilaista?  Sitä oli ihan pakko selvittää pikkaisen lisää. Mitä mieltä hevosammattilaiset ovat? Ainakin he ovat hyvin perillä nyansseista. Kun hevosihmiseltä kysyy, vain yksi pärskimisen muodoista on ainoastaan positiivinen, ja senkin kohdalla herää kysymys, onko sittenkin kyse ensisijaisesti hengitysteiden puhdistamisesta.

Ja, onko se pärskimistä?

Tämän perjantaina 19.10. ilmestyvän lehden saat omaksesi monella tapaa.   Hevosurheilukaupassa voit tarkastella eri tilausmuotoja. Ilmaiseksikin se on tarjolla, jos menet viikonloppuna Helsinki International Horse Show'hun, ja pistäydyt Hevosurheilun standilla. Mene kuitenkin vikkelään, että lehtiä on vielä varmasti jäljellä.

Haluatko tulla mukaan hevosurheilevien ihmisten piiriin? Siinä tapauksessa voit myös tilata tämän mainion  lehden.  Perjantaisin on aina  ratsastusta ja perjantailehden kestotilaus kustantaa vuositasolla 91 euroa,  eli 7.58 kuussa. Samaan pakettiin ja samaan hintaan saat myös maanantaisin ilmestyvän verkkolehti RatsastusPLUSsan. Tuleeko siitä nyt sitten 94 senttiä per lehti? Ei paha!

Mainioita lukuhetkiä!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi