Anna-Julia urakoi itse asiassa Madridissa sillä aikaa kun Helsingissä linjattiin lajin tulevaisuutta.
Anna-Julia urakoi itse asiassa Madridissa sillä aikaa kun Helsingissä linjattiin lajin tulevaisuutta.

PLUS tänään: Mikä on elämän tarkoitus?

Yksi pudotus suomalaistaituria tietenkin Madridissa harmitti, mutta päällimmäinen tunne oli kuitenkin tyytyväisyys.

”Nellie tuntuu viihtyvän noilla radoilla. Se on sille helppoa, eikä sillä ole siellä tiukkoja paikkoja. Nyt vain tehdään pieniä hienosäätöjuttuja”, Kontio sanoo.

Jos tuntuu, että Suomen Ratsastajainliiton syyskokouksesta jäi jotakin epäselvää, niin tarjolla olisi sellaiset 12 095 merkkiä. Eli isomman puoleinen juttu.  Kuvineen.  Isomman puoleinen oli myös istunto Scandic Marinassa, sillä silloin aina sattuu ja tapahtuu, ja puhetta riittää, kun ratsastajat ovat asialla.

Sääntömääräiset asiat käsiteltiin melko rivakasti Tapani Peltosen johtaessa kokousta monivuotisella kokemuksellaan. Kyllä istunto silti kuusituntiseksi venyi. Siihen sisältyi puheita, selvityksiä, kiitoksia ja ponsia. Ja välillä juotiin tietysti kahvit. Paikalla oli arviolta 100 henkeä valtakirjoineen.

Urheilufoorumin esteseminaarissa kysyttiin me-hengen perään. Puheenjohtaja Markus Backlund totesi, että se on sama kuin kysyä mikä on elämän tarkoitus. Kenneth Wredellä oli, luonnollisesti, siihenkin vastaus.

Koulu- ja kenttäratsastusta unohtamatta. Saati esteratsastaja Tessi Bremeriä, joka lopetti kautensa Hollannissa. Hän tähtää ainakin PM:iin, mutta jopa ikäluokkansa EM:iin.

PLUSsassa on jälleen lukemista yhdeksi maanantai-illan puhteeksi.

PLUSsan saat omaksesi tilaamalla Hevosurheilun joko paperisena tai digiversiona.

Haluatko kokeilla kevytversiota? Me suosittelemme sinulle siinä tapauksessa 3 kuukautta 3 kympillä.  Siihen tulee PLUS kaupan päälle.

Mukavia lukuhetkiä!

Jutut:

  • Ornellaia vireessä, Fardon muistutti herkkyydestään
  • Jäsenmäärä on elinvoiman mittari
  • Esteseminaarissa kysyttiin mikä on elämän tarkoitus
  • Kouluseminaarissa suuria linjoja, nivelsuitsitus leviämässä kaikkiin luokkiin mestaruuksia lukuunottamatta
  • Tessi Bremer lopetti kautensa Hollannissa
  • MC-koulussa kaksoisvoitto Espanjaan
  • Kenttäihmiset katsovat arvokisoihin

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi