Vaikeimmalla mahdollisella tasolla. Anna-Julia Kontio ja Ornellaia.
Vaikeimmalla mahdollisella tasolla. Anna-Julia Kontio ja Ornellaia.Kuva: Leena Alérini

Kansainvälisen huippuratsastuksen näyteikkuna valaisi viime viikonlopun

Niinpä myös tämänkertainen RatsastusPLUS keskittyy Helsinkin International Horse Show'n jatkoihin.

Anna-Julia Kontio teki odotetun paluun. Kansainvälinen 5 tähden esteratsastus on sen verran vaikeaa hommaa, että voittamaan ei ihan heti tauon jälkeen pääse, eikä pääse usein muutenkaan, joten voittoa ei Jäähallissa tullut. Mutta hyvin ovat pullat uunissa, sen näkee kaikesta.

Entäs tämä: "Juon paljon kahvia ja energiajuomaa pysyäkseni hereillä". ?

Joku hevosista on aina se rakkain ja silloin on otettava käyttöön jo taikakeinotkin. Joko tärppäsi? Hevosihminen jo arvaa, että äänessä on hevosenhoitaja. Mutta kuka heistä?

Juulia Jyläs valitsi Zwollen eikä Horse Show'ta. Valinta meni nappiin Finin kanssa.

"Ensimmäisenä päivänä oli vähän haasteita, kun siirryttiin sisälle. Herra oli herkkä ja terävä, ja sen kanssa piti mennä koulua moneen otteeseen, että sain sen keskittymään", hän kertoo.

Ja tulihan siellä HIHS:issä kansainvälinen voittokin. Emma Tallberg ratsasti kaikki radat silmiinpistävällä itsevarmuudella, ja meno tarttui hevosiin. Ensimmäisenä päivänä Arven oli vielä vähän jäässä, mutta sunnuntaina se oli jo liekeissä.

Tässä tuoreimman RatsastusPLUSsan jutut:

  • Patteetin ensimmäinen
  • Kontio väläytti GP:ssä
  • Toimiva ratsu on paras ratsu – Kanerva ja Dambacu NL voittivat GP:n ja kürin
  • Tallbergille ja Arvenille viiden tähden voitto
  • Jyläs ja Fini pätevinä Zwollessa – viides sija 155-GP:ssä
  • Jäähallista herkistelyt Paun 4 tähteen
  • Stegars palasi kilparadalle yli vuoden tauon jälkeen
  • Kassan kautta 150-luokassa – Rein Pillin juhlaa lauantaina
  • Legendaarinen numero ja kirjaimet HIFK
  • Metsästä HIHS-voittoon
  • Luokanopettaja Lehtonen katsoo kohti GP:tä
  • Nuorten hevosten voittajien ongelma: Rahat vai nelijalkainen?
  • Hallikausi on raskainta aikaa
  • Aamusta iltaan – HIHS-viikonloppu ratsastajan silmin
  • Dietrich Plewa näkee, että suunta on oikea
  • Niin hyvä, kuin paras hevonen

Kirjaudu PLUSsaan täällä ratsastusplus.hevosurheilu.fi

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi