Anna-Julia Kontio ja Fardon yhdessä vuonna 2015.
Anna-Julia Kontio ja Fardon yhdessä vuonna 2015.

"Kaikki kuin ennenkin" - Fardon ja Kontio sijoille

Anna-Julia Kontio sijoittui Olivan Gold Tourilla yhdeksänneksi 140-luokassa vanhalla kunnon Fardonilla.

17-vuotias Fardon palasi yllättäen takaisin Kontiolle viime viikolla. Täydessä kisakunnossa.

"Tosi hyvä fiilikset, kaikin puolin hyvät. Fardon tuntui heti omalta, ja olen tosi tyytyväinen sen hyppäämiseen. Me oltiin ihan yhtä heti", Kontio huokasi luokan jälkeen.

Hän painottaa, että Fardonin kanssa tärkeintä on nyt, että ruunalla on hauskaa ja hänellä on hauskaa.

"Se on antanut mulle jo niin paljon, että nyt pidämme kivaa ilman paineita. Kaikki mitä tulee, on extraa", Kontio sanoo. "Mutta kyllä se tuntui siltä, että se tulee isoille radoille takaisin."

Tarkoitus on kilpailla vielä yksi luokka tällä viikolla.

"Eikä enää näin pieniä, vaan tärkeämpiä luokkia", Kontio suunnittelee.

Vaihteita on käyttämättä myös siihen, kun Kontio päättää lähteä parhaiden ruusukkeiden metsästykseen.

"Tänään tein rauhallisen nollan lyhyillä teillä ja kivassa tempossa. Totta kai tästä voi lisätä vauhtia, jättää muutaman askelen per kaarre pois", Kontio lupaa.

Tulokset tässä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi