Jankari lähtee maastoon sijalta 37.
Jankari lähtee maastoon sijalta 37.SRL Putnam

Kenttä kääntyy vielä

Elmo Jankari ei ollut katsomassa sunnuntain koulukoetta. Hän vastasi puhelimeen maastoradalta.

Jankari oli kävelemässä lähes kuuden kilometrin maastoa jo monetta kertaa, ja pysähtynyt juomaan. Vielä hän aikoi ehtiä sinne kahdesti ennen iltaviittä, jolloin tuli pimeä ja oli lähdettävä jatkamaan valmistautumista asunnolta käsin.

Tällä välin toinenkin kouluryhmä sai urakkansa valmiiksi. Onneksi Jankarille Fox-Pittin pohjatulos, lauantaina ratsastettu 37 sakkopistettä piti, ei edes Ingrid Klimke pystynyt sitä alittamaan. Jankari on tällä hetkellä sijalla 37.

Maastokoe alkaa tämän hetkisen tiedon mukaan huomenna Suomen aikaa klo 16.  Tiedossa on, että rata on vaikea. Se on iso ja tekninen.  Se kestää noin kymmenen minuuttia ja sillä on 33 erilaisista osioista muodostuvaa tehtävää.

Jankari pohtii strategiaa muutamille esteille, esimerkiksi numero 6 a ja b:lle, joka on kulma-kulma -tehtävä. Juuri sellainen, jonkalaista Jankari osasi odottaakin.   Lähestyminen b-osalle on pakotettu tapahtuvaksi hyvin suoraan, sillä oikealla puolella on aita.

"Sille on kuitenkin rakennettu melko nopea kiertotie, sellainen jolla häviää vain noin 10 sekuntia.  Ja mulla on luontaisesti nopea hevonen. Mietin, käyttäisinkö sen vai en", Jankari pohtii.

Ratkaisun hän tekee viime hetkellä, sillä hän lähtee vasta puolivälissä.  Ratkaisuun vaikuttaa myös, kuinka hyvin muut ovat pysyneet ajassa ennen hänen suoritustaan. Jos ajassa pysyminen on helppoa, Jankarikaan ei voi laskea liikaa DD:n vauhtivaroihin.  Jokainen yliaikasekunti tietää 0,4 sakkopistettä, jotka lasketaan koulukokeen sakkopisteiden päälle, mutta enimmäisajan alituksesta ei palkita millään lailla.

Kuten Jankari totesi, helpompi olisi lähteä maastoon vähemmillä sakkopisteillä. Toisaalta 11 pisteen ero kärkeen ei ole valtava. Maastossa yksi ainoa ohimeno on jo 20 pistettä ja rataesteillä yksi pudotus 4.

"Joo. Ei mulla ole kuin muutama sekunti jo ihan hyviin sijoihin. Nyt tähdätään, että tulee mahdollisimman vähän virhepisteitä tohon päälle", Jankari summaa.

Kenttä kääntyy vielä. Monta kertaa.

Päivitys klo 22.20 Maastokokeen alkamiskellonaika korjattu uusimpien tietojen mukaiseksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi