Anna-Julia Kontio ja Fardon vielä sisällä.
Anna-Julia Kontio ja Fardon vielä sisällä.

Kontiolla kolmas GP-sijoitus St Gallenista

Anna-Julia Kontio sijoittui Sveitsissä viiden tähden kilpailuissa Fardonilla kaikissa kolmessa hyppäämässään luokassa.

Torstaina Kontio oli viidestoista 150-luokassa, lauantaina yhdeksäs 150-luokassa ja tänään sunnuntaina kymmenes 160-luokassa. Kahdessa ensimmäisessä luokassa tuli yksi puomi alas. Isoimmalla radalla kimo teki perusradalla nollan.

"Ihan tosi hyvä, olen tosi tyytyväinen", Kontio totesi.

Uusinnassa tuli yksi pudotus, joka oli vähän yllättävä.

"Se oli radan puolivälissä, massiivinen okseri, jossa oli isot laatikot alla. En yhtään ajatellut, että se pudottaisi sen", Kontio harmitteli. "Hyvä kuitenkin."

Pacific des Essarts haki ratarytmiä hypäten vielä tänään 145-luokan. Se meni puhtaasti, ja ori oli yhdeksäs.

"Nyt se oli paljon rennompi", Kontio kiitteli.

Viiden tähden kisojen tulos oli siis suomalaiselta kimolla kolme sijoitusta isoimmissa luokissa ja lomalta palaavalla mustalla kolme nollarataa vähän pienemmissä.

"Aika hyvin, jos sen niin yhteen laskee", Kontio myöntää.

Tulokset täällä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi