Kontion ja Fuchsin torstai Baselissa alkoi mainiosti.
Kontion ja Fuchsin torstai Baselissa alkoi mainiosti.Arkistokuva: Leena Alérini

Kontiolla vahva aloitus Baselissa

Anna-Julia Kontio sijoittui Fardonilla 150-sentin aikaluokassa Baselissa.

Sijoitus otettiin tällä kertaa varman päälle, koska luokassa pystyi varmistamaan paikan sunnuntain GP-luokkaan.

"Alunperin radankävelyn jälkeen meillä oli eri suunnitelma, oli tarkoitus ratsastaa yhdestä kohtaa edestä", Kontio kertoo.

Kohta oli kuitenkin hankala, ja luokan edetessä monet hevoset kielsivät lyhyen tien jälkeen. Niinpä Kontio ja avopuoliso Martin Fuchs päättivät ottaa siinä kohdassa vähän sekunteja, keskittyä GP-kvaaliin ja kiertää vesteelle ulkokautta. Tämänkin ratkaisun jälkeen Kontio oli seitsemäs ja Fuchs Clooneylla kuudes.

"Fardon hyppäsi tosi hyvin ja oli tosi varovainen", Kontio kiitti.

Jo aamupäivällä Kontio ehti ottaa sijoituksen 140-luokassa nuorella Uppsala du Figuierilla ollen 8/51.

"Se hyppäsi kanssa hyvin. Tämä on sen eka viiden tähden kisa", Kontio kertoo. Keskinopea rata lyhyin tein onnistui hyvin.

Perjantaina Fardon hyppää mahdollisesti jokeri-luokan, ja isoon luokkaan lähtee Pacific des Essarts.

Myös Kontion ja Fuchsien luona valmentautuva Emma Tallberg hyppää Baselissa, Dolce Vita Crosbylla matalampaa linjaa. Hän aloitti 130-luokassa puhtaalla radalla ollen 18/50.

Baselin tulokset täältä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi